Arviointi Suomen kehitysyhteistyön tuloksista valmistui
Riippumaton selvitys Suomen kehitysyhteistyöstä on valmistunut. Sen mukaan Suomen kehitysyhteistyö on hyvää keskitasoa ja tuottaa tuloksia kehitysmaissa. Luonnos selvityksestä julkaistiin kesäkuun alussa.
Selvityksen Results on the Ground? – An Independent Review of Finnish Aid on kirjoittanut taloustieteen tohtori ja Maailmanpankin pitkäaikainen johtaja Ritva Reinikka. Arvion tilasi ulkoministeriö kuluvan vuoden alussa eduskunnan pyynnöstä.
Selvityksen luonnoksesta keskusteltiin Helsingissä avoimessa keskustelutilaisuudessa 4. kesäkuuta. Reinikka on täydentänyt selvitystään käydyn keskustelun ja saamansa palautteen pohjalta. Viimeistellyssä versiossa hauraiden valtioiden merkitys kehitysyhteistyössä ja niiden yhteys turvallisuuspolitiikkaan korostuu, ja ulkoministeriön tukemien kansalaisjärjestöjen toimintaa koskevaa sisältöä on tarkennettu.
"Selvennän ehdotuksiani kansalaisjärjestöjen lähemmästä yhteistyöstä Suomen tekemän muun kehitysyhteistyön kanssa. Lähentämisen ei ole tarkoitus heikentää kansalaisjärjestöjen itsenäisyyttä, vaan saada aikaan entistä parempia tuloksia", Ritva Reinikka sanoo.
Arviointi tuo esiin kehitysyhteistyössä sekä vahvuuksia että kehittämisen kohteita. Siinä kiitetään Suomen kehitysyhteistyön tuloksellisuutta erityisesti vesi-, koulutus- ja metsäsektorilla sekä tyttöjen ja naisten aseman parantamisessa. ”Suomalaiset voivat olla ylpeitä näistä saavutuksista”, sanoo Reinikka.
Kehittämistä arviointi löytää voimavarojen kohdentamisesta ja tulosten mittaamisesta. Arviointi suositteleekin tarkempaa keskittymistä tiettyihin strategisesti valittuihin sektoreihin ja maihin. Erityisesti tulisi kehittää tulosten mittaamista, jotta tietoa saadaan päätöksenteon tueksi, eivätkä aikaansaadut tulokset jää piiloon.
"Suomi on kehitysyhteistyön tekijöiden joukossa hyvää keskitasoa. Maalle, joka monissa kansainvälisissä vertailuissa on huipputasoinen toimija, tämän ei tulisi kuitenkaan riittää", sanoo Reinikka.
Lisätietoja: Ritva Reinikka, puh. 040 5559160, [email protected]; Kehitysrahoituslaitosten yksikön päällikkö Laura Torvinen, puh. 0295 350 972, [email protected]; Ritva Reinikan valokuva median käyttöön: Kirsi Pere, [email protected] tai puh. 0295 350 313