Hyppää sisältöön

EU-ministerivaliokunnassa EU:n lääkepaketti ja useita neuvostoja

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 4.12.2024 12.48
Tiedote

Kokouksessaan keskiviikkona 4. joulukuuta EU-ministerivaliokunta sopi Suomen kannoista jatkovalmisteluun koskien EU:n lääkepakettia. Ministerivaliokunta linjasi myös Suomen kantoja ensi viikon neuvostoihin.

EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kantoja jatkovalmisteluun koskien komission huhtikuussa 2023 antamaa EU:n lääkepakettiesitystä. Suomen peruskannat on linjattu U-kirjelmällä lokakuussa 2023. 

Suomi pitää tärkeänä, että jatkovalmistelussa kiinnitetään huomiota lääkekehityksen tutkimus- ja kehittämistoiminnalle sekä tuotannollisille investoinneille suotuisan toimintaympäristön ja markkinan vahvistamiseen. Dokumentaatiosuoja-ajan tulisi olla riittävän pitkä, lähtökohtaisesti nykytilan mukainen, jotta se osaltaan tukee lääketieteellistä tutkimus- ja innovaatiotoimintaa EU:n alueella. Suomi pitää välttämättömänä, että lainsäädäntö edistäisi tavoitetta saada lääkkeitä myös pienille markkinoille esimerkiksi kannusteen tai velvoitteen muodossa. Suomi pitää tärkeänä kannustamista uusien mikrobilääkkeiden kehittämiseen.

Lisäksi EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kantoja seuraaviin neuvostoihin:

  • Maatalous- ja kalastusneuvosto (9. – 10.12.)
  • Euroryhmä (9.12.) ja ECOFIN (10.12.)
  • Oikeus- ja sisäasiainneuvosto (12. – 13.12.)

Maatalous- ja kalastusneuvostossa on esillä Atlantin, Pohjanmeren, Välimeren ja Mustanmeren kalastusmahdollisuudet; biotalouden tulevaisuus sekä yhteinen maatalouspolitiikka. Lisäksi käydään lyhyet keskustelut muun muassa eläinkuljetuksista ja metsien seurantakehyksestä. 

Ecofin-neuvoston keskeisiä aiheita ovat finanssipolitiikan sääntökehikon toimeenpano ja Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus 2023. Euroryhmässä on esillä uuden komission talouspoliittiset suuntaviivat sekä laajennetussa kokoonpanossa keskustelu Britannian valtiovarainministeri Rachel Reevesin kanssa.

Sisäasioista vastaavien ministerien on määrä päättää sisärajatarkastusten lopettamisesta Bulgarian ja Romanian ilma- ja merirajoilla. Lisäksi he keskustelevat Schengen-alueen yleistilanteesta, EU:n tietojärjestelmien yhteen toimivuuden toteuttamisesta sekä muuttoliike- ja turvapaikkauudistuksen täytäntöönpanosta. Mahdollisena asiakohtana on myös osittaisen yleisnäkemyksen hyväksyminen lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan ehkäisyä ja torjuntaa koskevasta asetusehdotuksesta (nk. CSAM-asetus).

Oikeusministerien on tarkoitus hyväksyä yleisnäkemykset ihmissalakuljetusdirektiivistä ja lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan ehkäisyä ja torjuntaa koskevasta direktiiviehdotuksesta (nk. CSA-direktiivi) sekä osittaisen yleisnäkemyksen maksukyvyttömyysdirektiivistä. 

Sekä sisäministerit että oikeusministerit saavat tilannekatsauksen oikeus- ja sisäasioiden strategisten suuntaviivojen valmistelusta. Ministerit hyväksyvät suuntaviivat lähetettäväksi joulukuun Eurooppa-neuvostossa käsiteltäväksi. 

Lisätietoja: Erityisavustaja (EU-asiat) Elisa Tarkiainen p. 050 433 4533, EU-asioiden osaston osastopäällikkö Jari Luoto p. 050 468 5949 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia