Hyppää sisältöön

Hallitus tuomitsee Oulun puukotukset

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 19.6.2024 17.20
Tiedote 308/2024

Hallitus sai keskiviikkona 19. kesäkuuta katsauksen poliisilta Oulussa tapahtuneista puukotuksista. Poliisi tutkii torstaina 13.6. ja tiistaina 18.6. Oulun kauppakeskus Valkeassa tehtyjä puukotuksia, joissa molemmissa on poliisin mukaan viitteitä rasistisista motiiveista. Ensimmäisessä tapauksessa epäillyllä tekijällä on taustaa äärioikeistotoiminnassa.

Hallitus totesi, että Oulun väkivaltarikokset ovat täysin tuomittavia. Tällaiset teot eivät kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan. Rasismi ja viharikokset kaikissa muodoissaan ovat tuomittavia.

Hallitus pitää tekoja erittäin vakavina. Suomessa jokaisen täytyy voida kulkea turvallisesti ja käydä hoitamassa arkisia asioitaan rauhassa, ilman väkivallan uhkaa, hallitus totesi neuvottelussaan.

Oulun poliisin toimet partioinnin ja näkyvyyden lisäämiseksi ovat tarpeellinen keino lisäämään turvallisuutta ja järjestystä, neuvottelussa todettiin. Hallitus antaa Oululle kaiken tarvittavan tuen tilanteen hoitamiseksi. Kyseessä on koko Suomen asia.

Hallitus myös kiitti kauppakeskuksen vartijoita esimerkillisestä toiminnasta turvallisuuden hyväksi.

Hallitusohjelmassa on useita keinoja väkivallan torjuntaan

Pääministeri Orpo aikoo tavata turvallisuusviranomaiset mahdollisimman pian. 

”Haluan saada äärioikeiston uhasta ja siihen liittyvistä lisätoimenpiteistä yhteisen ja laajan tilannekuvan viranomaisilta”, pääministeri sanoi.

Hallitusohjelmassa on lukuisia toimia liittyen väkivallan torjuntaan, joita viedään määrätietoisesti eteenpäin. Hallitus esimerkiksi valmistelee parhaillaan kansallista väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennaltaehkäisyn ja torjunnan toimenpideohjelmaa. Poliisin toimivaltuuksia on tarkoitus lisätä tällä hallituskaudella myös parantamalla tiedonvaihtoa, tiedon saantia ja luovutusta sekä rikostiedustelua.

Hallitus on myös valmistellut juuri lausunnoilla olleen valtioneuvoston rasismin torjumisen ja yhdenvertaisuuden edistämisen toimenpideohjelman.

Lisätietoja: pääministerin poliittinen erityisavustaja Henrik Vuornos, [email protected]