Pääministeri Vanhanen talvisodan 70-vuotismuistoseminaarissa

Päätössanat

Arvoisa Tasavallan Presidentti ja tohtori Arajärvi,
Herra Presidentti,
Kunnioitetut sotiemme veteraanit,
Hyvät seminaarin osanottajat,

Talvisodan tavoin Suomen historian kaikki ratkaisevat vaiheet ovat liittyneet maanosamme suuriin murroksiin.

Kaukaiset esi-isämme eivät voineet aavistaa, että asettuessaan asumaan tänne Suomen niemelle he perustivat kotinsa tulevaan poliittisten mannerlaattojen kosketuskohtaan. Kun itä ja länsi ovat ottaneet mittaa toisistaan, järistykset ovat tuntuneet myös täällä. Niin oli talvisodassa seitsemänkymmentä vuotta sitten, ja niin oli satoja vuosia ennen sitä.

Tämä pohjoinen maa oli viimeisiä, joissa keskiajan länsi ja itä aloittivat kilpailun vaikutusvallasta päätyen lopulta lännen menestykseen. Historian suunta muuttui kolmesataa vuotta sitten, kun Venäjä nousi ja Ruotsin voimat olivat kuluneet suurvaltasodissa.

Sitten Ranskan vallankumous aloitti Euroopassa pitkän mullistusten sarjan. Suomessa tuon ajan suuri vaara osattiin kääntää suureksi mahdollisuudeksi, ja saimme perustettua oman autonomisen suuriruhtinaskunnan Venäjän keisarikunnan yhteyteen. Ikimuistoinen suomalainen urheus sai kumppanikseen suomalaisen valtioviisauden.

Oma autonominen valtio merkitsi meille mahdollisuutta kansakunnan rakentamiseen. Sata rauhan vuotta loivat pohjan suurelle nousulle kansansivistyksessä, taiteessa, tieteessä, taloudessa ja kansalaisyhteiskunnassa. Karun luonnon opettama luja työ sai kumppanikseen sivistysaatteen.
Maamme nopea kehitys merkitsi nousua kohti itsenäisyyttä ja parlamentaarista demokratiaa, mutta se merkitsi myös tuon ajan taloudellisten ja sosiaalisten ristiriitojen kärjistymistä.

Autonomian aikana maan väestö lisääntyi miljoonasta kolmeen miljoonaan, ja vuosisadan lopun maastamuutto oli noin kymmenesosa koko väestöstä.

Talonpoikaisen maatalouden asema oli keskeinen, mutta puolet maaseudun väestöstä oli tilattomia ja viljelmistäkin puolet oli vuokraviljelmiä. Tilanne kiristyi eteläisellä maaseudulla, mutta myös kaupungeissa työväestön olot olivat huonolla tolalla.

Tuossa vaiheessa Euroopan seuraava murros, ensimmäinen maailmansota ja Venäjän vallankumous, merkitsi maallemme jälleen sekä vaaraa että mahdollisuutta - ja sillä kertaa kumpikin toteutui. Itsenäisyyden ja parlamentaarisen demokratian tuomaan iloon sekoittui kevättalven 1918 veljessodan suru ja katkeruus.

Suomen historiassa 1920- ja -30 –luvut eivät olleet seesteisiä sovinnon vuosikymmeniä vaan moninaiset keskinäiset jännitteet raastoivat nuorta tasavaltaa. Kahdessa vuosikymmenessä kuitenkin luotiin lujalla työllä pohja sovinnolle. Sovinnon voimat lopulta voittivat ja pystyimme turvaamaan nuoren demokratiamme.

Oikealla hetkellä voimat myös koottiin ja sen varassa kestimme Euroopan seuraavan mullistuksen, toisen maailmansodan.

Euroopassa sotien välistä aikaa leimasivat viha ja taantumus, jotka kärjistyivät kriiseiksi yhteiskuntien sisällä ja lopulta sodiksi niiden välillä. Syvällä eurooppalaisessa sivistyksessä tapahtui romahdus, joka järisytti myös meitä.

Pieni demokraattinen maamme jäi yksinkertaisesti keskinäistä sotaansa valmistelevien ja välimaastoaan jakavien Stalinin Neuvostoliiton ja Hitlerin Saksan väliin. Ajan suuret demokratiat eivät ehtineet omilta huoliltaan meitä paljoa ajattelemaan, eikä se myöskään ole ollut tapana ihmiskunnan vaiheissa.
Samalla sanomme, että me suomalaiset olemme aina kiitollisia niille vapaaehtoisille, jotka tulivat rinnallemme ja kaikille niille, jotka omissa maissaan toimivat asiamme puolesta.

Talvisodan tausta oli suuri eurooppalainen törmäys, mutta meille se oli yksinäinen taistelu kaksikymmentä vuotta aikaisemmin saavutetun itsenäisyyden puolesta.

Pitkä historiamme oli opettanut meille urheutta ja viisautta. Kansakunnan rakentamisen aika oli todistanut työn ja sivistyksen voiman. Itsenäisyyden alun voima oli työ kansallisen sovinnon puolesta.
Talvisodan geopolitiikka oli sellainen, että äitimme ja isämme kestivät kansakunnan kohtalon 105 päivää urheuden ja sovinnon varassa.

Siitä me ja tulevat sukupolvet olemme heille aina kiitollisia.

Kansakunta ilmaisikin sovinnon ja yhteistyön merkityksen monin tavoin jo sodan aikana ja heti sen jälkeen.

Tunnetussa tammikuun kihlauksessa työmarkkinoiden keskusjärjestöt totesivat yhdessä vapaan järjestetyn toiminnan merkityksen yhteiskunnassa ja kertoivat tulevansa ”luottamuksellisesti neuvottelemaan kaikista niiden toimialalla esiintyvistä kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi mikäli mahdollista yhteisymmärryksessä.” Tätä hyvää tahtoa on hyvä ja tarpeellista jatkaa myös tänään ja huomenna.

Pian sodan jälkeen maamme piispat tekivät aloitteen, jonka ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim liitti vappuna antamaansa sotilaskäskyyn. Sen mukaan toukokuun 16. päivää ei enää vietetä armeijan lippujuhlana vaan ”… sen sijaan vietetään toukokuun 19. päivää nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä…” Pitäkäämme tämän viestin perustana oleva hengellinen ja isänmaallinen viisaus aina sydämissämme.

Emme enää puhu kovin usein ”talvisodan hengestä”, mutta urheutensa lisäksi veteraanimme ovat antaneet meille esikuvaksi myös luottamuksen sovinnon ja yhteistyön voimaan isänmaata puolustettaessa ja rakennettaessa.

Seitsemänkymmentä vuotta sitten suursota oli kuitenkin vasta alussa.

Urheutta ja sovinnon henkeä tarvittiin vielä vuosien ajan ja tilanteiden vaihdellessa tilaa tuli myös valtiotaidolle, jotka kaikki yhdessä veivät meidät hengissä vaikkakin haavoittuneina uuteen rauhan kauteen.

Maailmansodassa demokratia kesti, mutta sen päätyttyä maailma ja Eurooppa jakautuivat jälleen maantieteellisesti ja ideologisesti kahtia. Suomi oli yksi niistä harvoista maista, joissa demokratia kesti yhtäjaksoisesti ennen sotaa, sen aikana ja sen jälkeen. Vapauden ja kansanvallan voitto jäi pysyväksi.
Sotiemme veteraanisukupolvi rakensi sovinnon ja turvasi vapauden, mutta tänään on oikea hetki muistaa myös sitä, mitä he tekivät sodan jälkeen.

He rakensivat hyvinvointiyhteiskuntamme perustan. Mutta he näkivät myös maailman ja Euroopan uuden jakautumisen vaarat ja toimivat sen mukaan.

Toista maailmansotaa seurannut kylmä sota ja suurvaltojen vastakkainasettelu uhkasivat jälleen myös meitä. Maamme sodan kokenut sukupolvi tuki ja toteutti Suomen työtä jännityksen lieventämiseksi sekä Euroopan turvallisuuden ja yhteistyön hyväksi.

Se edisti osaltaan rauhanomaista siirtymistä kylmän sodan ajasta uuteen aikakauteen.
Olemme nyt olleet riittävän pitkään Euroopan Unionin jäseninä ymmärtääksemme, että myös Euroopan yhdentymisen yksi liikkeellepaneva voima oli sodan kokeneen sukupolven ponnistelu sotien pitkän kierteen katkaisemiseksi tässä maanosassa.

Kaiken tämän jälkeen Euroopan poliittiset mannerlaatat ovat nyt levossa samaan tapaan kuin itse peruskallio.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit,
Hyvät kuulijat,
Harvoin voivat niin monet kiittää niin paljosta yhtä sukupolvea kuin me tänään. Tänään me suomalaiset sanomme veteraanisukupolvellemme
kiitos vapaudesta,
kiitos sovusta,
kiitos rauhasta.

Tänään voimme kohottaa Maamme –laulun yhtymällä sydämestämme sen jokaiseen sanaan.