Hyppää sisältöön

Valtion tuki journalismille etenee lausunnoille

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 15.6.2020 12.58 | Julkaistu suomeksi 29.3.2023 klo 9.58
Tiedote

Hallituksen esitys mediatukilautakunnasta ja valtioneuvoston asetus valtionavustuksesta journalistisen sisällön edistämiseen etenee lausunnoille. Lausuntoaikaa on 27.7.2020 asti.

Esityksen tarkoituksena on tukea journalismia koronakriisin aiheuttamissa olosuhteissa. Poikkeusolot ovat vaikuttaneet suomalaisen journalismin toimintaedellytyksiin voimakkaasti. Luotettavan ja totuudenmukaisen journalismin yhteiskunnallinen tarve ja merkitys on korostunut, mutta tiedotusvälineiden tulot ovat vähentyneet dramaattisesti.

Tuella haluttaisiin edistää monimuotoista ja kotimaista journalismia sekä sen tarjontaa ja kehittämistä. Tuki kohdentuisi ensisijaisesti suurimmissa vaikeuksissa oleville tiedotusvälineille, joiden toimintaedellytykset olisivat heikot ilman avustusta. Journalismia kehitettäisiin erityisesti paikallisella ja alueellisella tasolla. Avustusten jakomallissa varmistettaisiin median riippumattomuus ja sananvapauden toteutuminen.

Tuen jakamiseksi ehdotetaan riippumattoman mediatukilautakunnan nimeämistä, joka koostuisi journalismin ja mediatalouden asiantuntijoista. Liikenne- ja viestintäministeriö ei ohjaisi journalismin sisältöä tai tukien saajia.

Lautakunta arvioisi tuen hakijoita tiettyjen kriteerien perusteella. Hakijoilta arvioitaisiin toimivatko ne journalistisin periaattein, palvelevatko ne laajempaa yleisöä, julkaisevatko ne säännöllisesti itse tuotettua aineistoa ja toteuttaako niiden avustushakemus tuen tarkoitusta. Lautakunta ei arvioisi yksittäisiä journalistisia sisältöjä. Lautakunnan jäsenet nimitettäisiin yhden vuoden toimikaudeksi. Tuen myöntäisi Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Liikenne- ja viestintäministeriö tulee asettamaan media-alan toimijoita edustavista tahoista ja alan asiantuntijoista koostuvan työryhmän tukemaan tuen valmistelua.

Tukea ehdotetaan jaettavaksi 5 miljoonaa euroa, ja tuet olisi myönnettävä viimeistään 31.12.2020. Muutos on tarkoitettu väliaikaiseksi ratkaisuksi koronavirusepidemian aiheuttamiin poikkeusoloihin.

Hankkeen tausta

Liikenne- ja viestintäministeriö antoi 16.4.2020 Elina Grundströmille toimeksi laatia selvitys journalismin tukemisesta, koska koronakriisi on heikentänyt journalismin taloudellisia toimintaedellytyksiä. Selvityksen tavoitteena oli arvioida tuen tarvetta ja löytää tarpeen mukaan yksi tai useampia tukimuotoja, jotka voitaisiin ottaa käyttöön nopeasti ja jotka kohdistuisivat nimenomaan journalistiseen sisältöön. Selvityksen perusteella liikenne- ja viestintäministeriö on tutkinut journalismin tukemiseen liittyvien ratkaisujen tarkoituksenmukaisuutta ja toteuttamiskelpoisuutta muun muassa kansallisen lainsäädännön ja EU:n valtiontukilainsäädännön näkökulmasta.

Mitä seuraavaksi?

Esityksen lausuntoaika päättyy 27.7.2020. Lausuntopyyntö on julkaistu osoitteessa www.lausuntopalvelu.fi.

Lausuntoja voivat antaa kaikki organisaatiot ja kansalaiset netissä www.lausuntopalvelu.fi tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Lausuntokierroksen jälkeen lain valmistelu jatkuu virkamiestyönä.

Lisätietoja

osastopäällikkö Olli-Pekka Rantala, p. 040 772 2153

viestintäneuvos Emil Asp, p. 040 509 9757

ylitarkastaja Emmi Nykänen, p. 050 311 2394

LVM:n tiedote 2.6.2020: Lisätalousarviossa suuri ilmastoelvytyspaketti: Joukkoliikenteelle tukea ja väylähankkeita koko maahan
LVM:n tiedote 29.4.2020: Harakka journalismin tuesta: Ministeriö ei ohjaisi journalismin sisältöä missään ehdotetussa mallissa
LVM:n tiedote 28.4.2020: Ministeri Harakka: Tiedotusvälineiden toimintakyky turvattava
Lausuntopalvelu.fi: Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi mediatukilautakunnasta ja valtioneuvoston asetukseksi valtionavustuksesta journalistisen sisällön edistämiseen
Valtioneuvoston hanketietokanta: Journalismin koronatuet (LVM040:00/2020)