Valtioneuvoston selonteot ja tiedonannot
Eduskunnalla on oikeus saada tietoja hallituksen ja sen alaisten viranomaisten toiminnasta. Hallituksen eduskunnalle antamien kertomusten, selontekojen, tiedonantojen sekä pääministerin ilmoitusten käsittelyn yhteydessä kansanedustajat voivat esittää arvionsa hallituksen ja viranomaisten toiminnasta.
Valtioneuvosto voi antaa eduskunnalle selonteon tai tiedonannon hallintoa tai kansainvälisiä suhteita koskevasta asiasta. Ne mahdollistavat ajankohtaisesta asiasta käytävän keskustelun valtioneuvoston omasta aloitteesta.
Selonteon ja tiedonannon antamisesta päättää valtioneuvoston yleisistunto. Selonteon eduskuntakäsittelyyn kuuluvat yleensä lähetekeskustelu täysistunnossa, valiokuntakäsittely ja palautekeskustelu, jonka lopuksi täysistunto hyväksyy selontekoa koskevan eduskunnan kannanoton. Täysistunto voi äänestää kannanoton sisällöstä, mutta ei hallituksen luottamuksesta.
Tiedonanto voidaan käsitellä eduskunnassa joko pelkästään täysistunnossa tai lähettämällä se valiokuntaan, joka valmistelee eduskunnan päätöksen. Tiedonannon perusteella voidaan äänestää hallituksen tai yksittäisen ministerin luottamuksesta.
Selonteot ja tiedonannot
-
Valtioneuvoston selonteko kansallisesta ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelmasta
15.12.2022 MMM valtioneuvoston yleisistuntoValtioneuvoston selonteko eduskunnalle Suomen osallistumisen jatkamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa (Operation Inherent Resolve, OIR).
1.12.2022 UM valtioneuvoston yleisistuntoValtioneuvoston selonteko oikeudenhoidosta
17.11.2022 OM valtioneuvoston yleisistuntoValtioneuvoston tulevaisuusselonteko kaupan toimialasta
10.11.2022 TEM valtioneuvoston yleisistuntoValtioneuvoston selonteko pohjoismaisista rajaesteistä
10.11.2022 UM valtioneuvoston yleisistuntoValtioneuvoston selonteko Suomen digitaalisesta kompassista
20.10.2022 VM valtioneuvoston yleisistuntoValtioneuvoston selonteko Senaatti-konsernista ja valtion toimitilahallinnosta
6.10.2022 VM valtioneuvoston yleisistuntoValtioneuvoston huoltovarmuusselonteko
15.9.2022 TEM valtioneuvoston yleisistuntoValtioneuvoston selonteko maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmasta
8.7.2022 MMM valtioneuvoston yleisistuntoValtioneuvoston selonteko kansallisesta ilmasto- ja energiastrategiasta, Hiilineutraali Suomi 2035 – kansallinen ilmasto- ja energiastrategia
30.6.2022 TEM valtioneuvoston yleisistunto