Valtioneuvoston yleisistunto 2.2.2012
VALTIONEUVOSTON ASETUKSET
Valtioneuvosto antoi 2.2.2012 seuraavat asetukset:
Valtioneuvoston asetus etnisten suhteiden neuvottelukunnasta annetun valtioneuvoston asetuksen 4 pykälän muuttamisesta. Asetuksen 4 pykälä muutetaan siten, että neuvottelukunnan työjaoston puheenjohtaja on jatkossa sisäasiainministeriön tai työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesedustaja. Työjaoston varapuheenjohtajana toimii edelleen maahanmuuttajien tai etnisten vähemmistöjen edustaja. Asetus tulee voimaan 17.2.2012. (SM lainsäädäntöjohtaja Marko Viitanen 071 878 8280)
Valtioneuvoston asetus keskinäisestä avunannosta veroihin, maksuihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä annetun neuvoston direktiivin säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja direktiivin soveltamisesta. Asetuksella saatetaan voimaan neuvoston direktiivin muut kuin lainsäädännön alaan kuuluvat säännökset. Asetus tulee voimaan 10.2.2012. (VM neuvotteleva virkamies Anders Colliander 09 160 33163)
Valtioneuvoston asetus korkeakouluopiskelijoiden ruokailun tukemisen perusteista. Asetuksessa säädetään ateriakohtaisen avustuksen ja ylimääräisen avustuksen myöntämisen edellytyksistä sekä avustukseen oikeuttavista aterioista ja niiden hinnoista. Asetuksen soveltamisalaan ja avustuksen myöntämisedellytyksiin liittyviä määritelmiä ja käsitteistöä selkeytetään ja ajanmukaistetaan. Lisäksi asetuksella korotetaan opiskelija-aterioiden hintaan vaikuttavien kustannusten nousun johdosta valtion talousarvion momentissa 29.70.57 (Korkeakouluopiskelijoiden ateriatuki) tarkoitetun ateriatukeen oikeuttavan aterian enimmäishintaa 4,27 eurosta 4,54 euroon. Erikoisannoksen vähimmäishintaa korotetaan 5,32 eurosta 5,69 euroon ja enimmäishintaa 6,52 eurosta 6,89 euroon. Asetus tulee voimaan 1.3.2012. (OKM neuvotteleva virkamies Virpi Hiltunen 09 160 77034)
Valtioneuvoston asetus Saimaan kanavavaltuutetun kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävistä. Kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto ja hyvä perehtyneisyys kanavavaltuutetun tehtäviin. Lisäksi asetuksella määrätään yksityiskohtaisemmin kanavavaltuutetun tehtävistä, jotka liittyvät muun muassa Saimaan kanavan vuokraamisesta tehdyn valtiosopimuksen sitoumusten täytäntöönpanoon, toteuttamiseen sekä mahdollisten erimielisyyksien ratkaisemiseen. Asetus tulee voimaan 17.2.2012. (LVM hallitusneuvos Silja Ruokola 09 160 28367)
Tiedote
VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET
Valtioneuvosto teki yleisistunnossa 2.2.2012 seuraavat päätökset:
Päätös asettaa valtuuskunta Yhdistyneiden kansakuntien naisten asemaa käsittelevän toimikunnan (Commission on the Status of Women, CSW) 56. istuntoon 27.2.–9.3.2012 New Yorkissa sekä oikeuttaa ulkoasiainministeriö määräämään valtuuskunnalle tarvittavat asiantuntijat. Valtuuskunnan puheenjohtaja on valtiosihteeri Jarmo Lindén opetus- ja kulttuuriministeriöstä, varapuheenjohtaja pysyvä edustaja Jarmo Viinanen Suomen pysyvästä edustustosta Yhdistyneissä kansakunnissa, jäsenet ovat pysyvän edustajan sijainen Janne Taalas Suomen pysyvästä edustustosta Yhdistyneissä kansakunnissa, suurlähettiläs Jorma Paukku ulkoasiainministeriöstä, ministerineuvos Nina Nordström Suomen pysyvästä edustustosta Yhdistyneissä kansakunnissa, yksikönpäällikkö Erik Lundberg ulkoasiainministeriöstä, neuvonantaja Petra Auer ulkoasiainministeriöstä, ulkoasiainsihteeri Katja Kalamäki Suomen pysyvästä edustustosta Yhdistyneissä kansakunnissa, ulkoasiainsihteeri Anna Yletyinen ulkoasiainministeriöstä, ylitarkastaja Panu Artemjeff sisäasiainministeriöstä, henkilöstöpäällikkö Tiina Kukkonen-Suvivuo sisäasiainministeriöstä, puheenjohtaja Jukka Relander tasa-arvoasiain neuvottelukunnasta, sosiaali- ja terveysministeriö, pääsihteeri Hannele Varsa tasa-arvoasiain neuvottelukunnasta, sosiaali- ja terveysministeriö, ylitarkastaja Hanna Onwen-Huma sosiaali- ja terveysministeriöstä, ylitarkastaja Annamari Asikainen sosiaali- ja terveysministeriöstä, erityisavustaja Minna Kelhä opetus- ja kulttuuriministeriöstä, kansanedustaja Tarja Filatov eduskunnasta, puheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila Naisjärjestöjen Keskusliitto ja Suomen naisjärjestöt yhteistyössä Nytkis ry:stä ja pääsihteeri Johanna Pakkanen Suomen naisjärjestöt yhteistyössä Nytkis ry:stä. (UM lähetystöneuvos Outi Holopainen 09 160 55480)
Päätös valtuuttaa suurlähettiläs Jan Store tai hänen estyneenä ollessaan lähetystöneuvos Sari Lehtiranta allekirjoittamaan Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan, Viron tasavallan, Irlannin, Helleenien tasavallan, Espanjan kuningaskunnan, Ranskan tasavallan, Italian tasavallan, Kyproksen tasavallan, Luxemburgin suurherttuakunnan, Maltan, Alankomaiden kuningaskunnan, Itävallan tasavallan, Portugalin tasavallan, Slovenian tasavallan, Slovakian tasavallan ja Suomen tasavallan välinen sopimus Euroopan vakausmekanismin perustamisesta. (VM finanssineuvos Asta Niskanen 09 160 33132)
Valtioneuvoston päätös sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseksi kehittämisohjelmaksi 2012-2015. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa kehittämisohjelmassa (Kaste) määritellään alan uudistustyön tavoitteet ja toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Ohjelmassa nivotaan yhteen kuntiin suuntautuva säädös-, resurssi- ja vuorovaikutusohjaus. Valvonta tukee ohjelman tavoitteiden saavuttamista. (STM osastopäällikkö Aino-Inkeri Hansson 09 160 73760)
Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste)
Päätös raha-automaattiavustusten jaosta. Avustuksina Raha-automaattiyhdistyksen tuotosta valtion vuoden 2012 talousarvion momentilta 33.90.50 jaetaan 277 550 000 euroa. Avustushakemukset hylätään muilta osin lukuun ottamatta seitsemän yleishyödyllisen yhteisön ja säätiön Helsingin Vallilassa Elimäenkatu 25-27:ssä sijaitsevan kiinteistön hankintaan esitettyjä investointiavustushakemuksia, yhteensä 13 450 000 euroa. Näiden osalta päätöksentekoa siirretään siihen saakka, kunnes Raha-automaattiyhdistyksen hallitus on tehnyt uuden ehdotuksen avustusten käytöstä. Vuoden 2011 tuotosta jätetään jakamatta 73 770 658,84 euroa. Raha-automaattiyhdistyksen 9.1.2012 antamaa jakoehdotusta, jossa ehdotetaan avustuksia jaettavaksi 291 000 000 euroa, muutetaan tietyin osin. (STM ylitarkastaja Markus Seppelin 09 160 73828)
Tiedote
RAY:n jakoehdotus
Valtioneuvosto lähetti eduskunnalle 2.2.2012 seuraavat Euroopan unionin säädösehdotuksia koskevat valtioneuvoston kirjelmät:
Valtioneuvoston kirjelmä (U 83/2011 vp) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tietyntyyppisten yritysten vuositilinpäätöksistä, konsolidoiduista tilinpäätöksistä ja niihin liittyvistä kertomuksista (tilinpäätösdirektiivi). Ehdotuksella korvataan vuonna 1978 annettu neuvoston neljäs yhtiöoikeusdirektiivi (78/660/ETY) sekä vuonna 1983 annettu seitsemäs yhtiöoikeusdirektiivi (83/349/ETY). Direktiiviin sisällytetään pääsisältö näistä nykyisistä tilinpäätösdirektiiveistä. Direktiivissä ehdotetaan yhteneviä tilinpäätöksen laatimissääntöjä pienille yrityksille, millä tavoitellaan näiden yritysten hallinnollisen taakan keventämistä. Valinnanvaraisia menettelyjä tilinpäätöksen laatimisessa karsitaan muutoinkin. Direktiiviin ehdotetaan lisättäväksi tiettyjen toimialojen listattuja ja listaamattomia suuria yhtiöitä koskeva viranomaisille maksettujen maksujen maakohtainen raportointivelvoite. (TEM neuvotteleva virkamies Mika Björklund 010 60 63586)
Valtioneuvoston kirjelmä (U 84/2011 vp) eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi valtioiden rajat ylittävistä vakavista terveysuhkista. Komissio antoi 8 päivänä joulukuuta 2011 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi valtioiden rajat ylittävistä vakavista terveysuhkista. Ehdotuksen tavoitteena on virtaviivaistaa ja vahvistaa Euroopan unionin valmiuksia ja rakenteita, joiden avulla se voi vastata valtioiden rajat ylittäviin vakaviin terveysuhkiin. Uhkat voivat olla tapahtumia, jotka johtuvat tartuntataudeista tai muista kuin tartuntatauteja aiheuttavista biologisista tekijöistä, kemiallisista, ympäristöön liittyvistä tai alkuperältään tuntemattomista uhkista. Myös ilmastonmuutoksen vaikutuksesta aiheutuvat uhkat kuuluvat päätöksen soveltamisalaan. Ehdotetulla päätöksellä säänneltäisiin rajat ylittävien vakavien terveysuhkien seurantaa, varhaisvaroitusta ja -torjuntaa sekä näihin toimiin liittyviä valmius- ja reagointisuunnitelmia. Komission ehdotus laajentaisi nykyisin toteutettavia toimia. Ehdotus koskee muun muassa valmius- ja reagointisuunnittelua, lääketieteellisten vastatoimien (rokotteiden) yhteishankintaa, tartuntatautien jatkuvaa seurantaa, muiden kansanterveysuhkien tilapäisiä seurantaverkostoja, varhaisvaroitus- ja reagointijärjestelmän perustamista sekä ilmoitusten tekemistä edellä mainittuihin järjestelmiin, kansanterveydelle aiheutuvan riskin arviointia, reagoinnin yhteensovittamista sekä komission hyväksymiä yhteisiä tilapäisiä kansanterveystoimia. Ehdotus sisältää myös säännöksiä henkilötietojen ilmoittamisesta varhaisvaroitus- ja reagointijärjestelmään sekä niiden luovuttamisesta muille jäsenvaltioille. (STM valmiusjohtaja Olli Haikala 09 160 73214)
Tiedote
NIMITYSASIAT
Valtioneuvosto päätti 2.2.2012 seuraavat nimitysasiat:
Oikeustieteen kandidaatti Olli-Pekka Heinonen pääministerin toimikaudeksi nimitettävän valtiosihteerin virkaan 1.3.2012 lukien toistaiseksi, kuitenkin enintään pääministeri Jyrki Kataisen toimikauden ajaksi. (VNK alivaltiosihteeri Timo Lankinen 09 160 22007)
Tiedote
Filosofian maisteri Kari Mokko valtioneuvoston viestintäjohtajan määräaikaisesti täytettävään virkaan 1.3.2012 lukien kuluvan hallituskauden loppuun. (VNK alivaltiosihteeri Timo Lankinen 09 160 22007)
Tiedote
Oikeustieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri Riitta Kokko-Herrala sosiaali- ja terveysministeriön hallitussihteerin virkaan 1.3.2012 lukien. (STM hallintoylijohtaja Jaana Koski 09 160 73786)
VALTIONEUVOSTON RATKAISUEHDOTUKSET TASAVALLAN PRESIDENTILLE
HALLITUKSEN ESITYKSET
Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti antaisi eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:
Hallituksen esitys (HE /2011 vp) eduskunnalle laeiksi rikosrekisteritietojen säilyttämisestä ja luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä sekä rikosrekisterilain ja kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain muuttamisesta. Laeilla pannaan täytäntöön jäsenvaltioiden välisen rikosrekisteritietojen vaihdon järjestämisestä ja sisällöstä Euroopan unionissa tehty neuvoston puitepäätös. Laki rikosrekisteritietojen säilyttämisestä ja luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä sisältää puitepäätöksessä edellytetyt säännökset rikosrekisteritietojen vaihdosta. Laissa säädetään sekä rikosrekisteritietojen säilyttämisestä että luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä. Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan huhtikuussa 2012, jolloin puitepäätös on viimeistään pantava jäsenvaltioissa täytäntöön. (OM lainsäädäntöneuvos Tanja Innanen 09 160 67675)
Tiedote