Lainsäädännön arviointineuvosto
Kehityspoliittisten sijoitusten hyötyjä Suomelle arvioitava tarkemmin
Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut ulkoministeriölle lausunnon kehityspoliittisia sijoituksia koskevasta lakiesityksestä. Esityksestä käy ilmi tarve lainmuutokselle ja kehityspoliittisten sijoitusten mittaluokka, mutta hyödyt Suomelle jäävät epäselviksi.
Lakiesityksen tavoitteena on mahdollistaa kehityspoliittisen sijoitusten hyödyntäminen Suomen ulko- ja kehityspolitiikan välineenä. Lailla säädettäisiin kehityspoliittisen sijoitustoiminnan keskeisistä taloudellisista periaatteista sekä selkeytettäisiin kehityspoliittisiin sijoituksiin liittyvää toimivaltaa ja menettelyitä. Ulkoministeriö voisi tehdä sijoituksia sekä markkinaehtoisesti että epäsymmetrisesti. Kehitysvaikutusten saavuttamiseksi sijoituksilla voitaisiin ottaa suurempaa riskiä ja tyytyä pienempään tuottoon, kuin mitä yksityiset sijoittajat olisivat valmiita hyväksymään vastaavassa tilanteessa.
Lakiesityksen perusteella asian valmistelu on ollut huolellista, ja esityksestä käy ilmi tarve lainmuutokselle. Esityksestä kuvataan kehityspoliittisia sijoituksia eri rahastoihin sekä vuosittaisten sijoitusten suuruusluokkaa ja valtiolle tulleita palaumia sijoituksista.
Lakiesityksessä ei käsitellä Suomelle mahdollisesti koituvia hyötyjä osallistumisesta kehityspoliittisiin sijoituksiin, vaikka esityksen eräänä tavoitteena on kehityspoliittisten sijoitusten tarkoituksenmukainen hyödyntäminen ulko- ja kehityspolitiikassa. Mitä hyötyjä Suomi arvioi saavansa?
Esitysluonnoksessa tulisi käsitellä, miten merkittävä rooli suomalaisilla yrityksillä on ollut kehityspoliittisissa sijoituksissa. Esityksessä tulisi arvioida, millä tavoin suomalaiset yritykset hyötyisivät jatkossa kehityspoliittisista sijoituksista. Tällä hallituskaudella valmistellaan useita kehityspolitiikkaa koskevia lainsäädäntöhankkeita. Tässä tai jossakin muussa esityksessä olisi hyvä tuoda esille eri ehdotusten yhteisvaikutuksia suomalaisille yrityksille. Voidaanko näillä lainsäädäntöhankkeilla edistää yritysten investointeja ja toimintaa kehittyvissä maissa?
Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto on annettu kehityspoliittisia sijoituksia koskevasta hallituksen esityksestä (hankenumero: UM011:00/2024), jonka ulkoministeriö toimitti arviointineuvoston käyttöön sähköpostitse 21.5.2026. Lausunto on julkinen.
Arviointineuvosto katsoo, että hallituksen esitysluonnos noudattaa tyydyttävästi lainvalmistelun vaikutusarviointiohjetta. Arviointineuvosto suosittelee, että esitysluonnosta korjataan neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista.
Lisätietoja: arviointineuvos Meri Virolainen, lainsäädännön arviointineuvoston pääsihteeri, p. 0295 160 202
Lainsäädännön arviointineuvosto on itsenäinen ja riippumaton toimielin, jonka tehtävänä on antaa lausuntoja hallituksen esitysten luonnoksista ja niiden vaikutusarvioinneista.