Lainsäädännön arviointineuvosto
Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen verovapauden poistamisen yritysvaikutuksia tarkennettava
Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon valtiovarainministeriölle lakiesityksestä vapaaehtoisen eläkevakuutuksen verovähennysoikeuden poistamiseksi. Esityksen perusteella saa hyvän käsityksen asian nykytilasta ja vaikutuksista verovelvollisille. Esityksessä on tunnistettu olennaisia yritysvaikutuksia, mutta niitä tulisi vielä tarkentaa.
Lakiesityksen keskeisenä ehdotuksena on, että vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen ja pitkäaikaissäästämissopimuksen maksuja koskeva verojen vähennysoikeus poistetaan. Lisäksi työntekijän maksamien kollektiivisen lisäeläketurvan maksujen vähennysoikeus poistetaan. Esityksessä ei ehdoteta muutettavaksi vakuutuksen perusteella maksettavan eläkkeen maksamista koskevia säännöksiä. Poikkeuksena ehdotetaan, että alle 5 000 euron suuruiset eläkesäästöt voisi nostaa kertasuorituksena ilman, että suoritusta verotetaan korotettuna. Verotuen poistamisella tavoitellaan verotulojen kasvua ja siten julkisen talouden vahvistamista. Lisäksi esitys lisää verotuksen neutraalisuutta, jossa vapaaehtoinen eläkesäästäminen rinnastuisi aikaisempaa paremmin muihin säästämismuotoihin.
Lakiesityksen perusteella saa hyvän käsityksen vapaaehtoisten yksilöllisten eläkevakuutusten ja pitkäaikaissäätämissopimusten verovähennysoikeuden nykytilasta ja muutoksen vaikutuksista verovelvollisille. Vaikutuksia on käsitelty monipuolisesti eri kohderyhmille, ja esityksessä on runsaasti määrällisiä arvioita. Esityksen taulukot ja kuviot havainnollistavat muutoksen vaikutuksia.
Esityksessä tulisi antaa jokin suuntaa antava euromääräinen arvio eläkevakuutusten verovähennysoikeuden poistamisesta aiheutuvista kustannuksista yrityksille. Millaisia kustannuksia voisi aiheutua esimerkiksi yritysten tietojärjestelmien päivittämisestä?
Nykyinen vapaaehtoinen eläkevakuutusjärjestelmä on aiemmin tehtyjen säädösmuutosten myötä monimutkainen kokonaisuus. Lakiesitys lisännee monimutkaisuutta entisestään, mikä voi lisätä esityksen kustannuksia yrityksille. Esityksessä tulisi punnita esityksen hyötyjä ja kustannuksia kokonaisuutena sekä verrata niitä siihen tilanteeseen, että mitään muutoksia ei tehtäisi.
Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto on annettu tuloverolain sekä eräiden muiden verolakien muuttamisesta koskevasta hallituksen esityksestä (hankenumero: VM083:00/2024Linkki toiselle sivustolle), jonka valtiovarainministeriö toimitti arviointineuvoston käyttöön sähköpostitse 5.2.2025.
Arviointineuvosto katsoo, että hallituksen esitysluonnos täyttää hyvin lainvalmistelun vaikutusarviointiohjeen vaatimukset. Arviointineuvosto suosittelee, että hallituksen esitysluonnosta täydennetään neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista.
Lisätietoja: lainsäädännön arviointineuvoston puheenjohtaja Leila Kostiainen, p. 0400 805 417 ja erityisasiantuntija Essi Römpötti, lainsäädännön arviointineuvoston sihteeri, p. 0295 160 125
Lainsäädännön arviointineuvosto on itsenäinen ja riippumaton toimielin, jonka tehtävänä on antaa lausuntoja hallituksen esitysten luonnoksista ja niiden vaikutusarvioinneista.