Hoppa till innehåll

Työllisyyden kuntakokeilujen valmistelutyö jatkuu

arbets- och näringsministeriet
Julkaisuajankohta 27.3.2020 18.08
Tiedote

Koronakriisi vaikuttaa voimakkaasti työmarkkinoihin, joten kuntakokeilujen käynnistäminen on tulevassa työmarkkinatilanteessa entistäkin tärkeämpää. Valtion ja kuntien resurssien ja osaamisen yhdistämisellä vastataan yhdessä työnhakijoiden ja yritysten rajusti kasvavaan palvelutarpeeseen.

Työllisyyden kuntakokeilujen valmistelu jatkuu tauotta, mutta koronakriisin synnyttämässä poikkeustilanteessa kokeilujen käynnistymisen ajankohtaa on ollut välttämätöntä arvioida uudestaan. Käynnistymisen siirtäminen on välttämätön toimi TE-toimistojen palvelukyvyn turvaamiseksi erittäin poikkeuksellisissa kriisioloissa.

– Toimistojen toimintakyvyn säilyttäminen ja ylläpitäminen ovat nyt priorisoitavia asioita. Talouden ja työmarkkinoiden kannalta on kuitenkin tärkeää, että pystymme kriisitilanteen niin salliessa myös nostamaan katsetta pidemmälle tulevaisuuteen. Tämän vuoksi on tärkeä jatkaa työllisyyden kuntakokeilujen valmisteluita, kuitenkin niin, että koronavirustilanteen vaikutukset huomioidaan, työministeri Tuula Haatainen toteaa.

Työllisyyden edistämisen ministerityöryhmä on 27.3. linjannut, että työllisyyden kuntakokeilut toteutetaan seuraavan aikataulun mukaisesti:

  • Hallituksen esitys annetaan huhtikuussa
  • Kokeilut käynnistyvät 1.1.2021 ja päättyvät 30.6.2023
  • Neuvottelut TE-toimistolaisten siirtymisestä kokeiluun toteutetaan syksyllä.
    Syksyllä myös asiakasmäärissä tapahtuvat muutokset voidaan tunnistaa ja huomioida resurssilaskelmissa.

Kokeilujen resurssilaskelmat tullaan päivittämään muuttuneen tilanteen mukaisesti, jotta kokeilukuntien ja TE-toimistojen voimavarat kohdentuvat vastaamaan kuormitusta. Myöhemmin tarkennetaan, missä aikataulussa kuntien täydentävä haku toteutetaan.

Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Piia Rekilä, TEM, p. 050 396 3574
hallitusneuvos Jan Hjelt, TEM, p. 029 504 8940
teollisuusneuvos Jarkko Tonttila, TEM, p. 029 506 0069