Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Hallituksen vuosi 2021 – vuosikertomus annettiin eduskunnalle

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 5.5.2022 13.25
Tiedote 289/2022

Valtioneuvosto antoi 5. toukokuuta eduskunnalle hallituksen toimintaa ja valtiontalouden hoitoa vuonna 2021 käsittelevän vuosikertomuksen.

Vuosittain laadittavassa vuosikertomuksessa on tiedot hallituspolitiikan toteuttamisesta, ministeriöiden toiminnasta, julkisesta taloudesta, toimenpiteistä eduskunnan lausumien ja kannanottojen johdosta sekä valtion yhtiöomistuksesta.

Vuosikertomus 2021 sisältää tiedot hallituksen kokoonpanosta, keskeiset tunnusluvut hallituksen työskentelystä, ministerien työnjaot, vuoden 2021 koronavirustilannetta kuvaavan jakson sekä tietoa lainvalmistelusta valtioneuvostossa. Kertomuksessa esitetään katsaus kestävän kehityksen tilasta Suomessa sekä siinä kuvataan hallitusohjelman jäsennyksen mukaisesti hallituksen keskeiset politiikkakokonaisuudet.

Kertomuksessa on valtiokokonaisuuden taloudellista asemaa selvittävä katsaus, jossa on kootusti tietoa valtion talousarviotalouden sekä valtion liikelaitosten ja rahastojen tuotoista, kuluista ja varallisuusasemasta. Kertomus sisältää tiedot myös valtiokokonaisuuden taseen ulkopuolisista vastuista. Lisäksi käsitellään tarkemmin mm. valtion talousarviota, kehyksiä EU:n ja Suomen välisiä rahavirtoja. Selvitykset annetaan myös valtionvelasta, valtiontalouden riskeistä sekä verotuksesta. 

Kertomuksessa on myös katsaukset valtion henkilöstöön, toimitiloihin, ICT-hankkeisiin ja valtion yhtiöomistukseen. Kertomuksessa tarkastellaan lyhyesti myös kuntataloutta sekä työeläkelaitoksia ja muita sosiaaliturvarahastoja.

Lisätietoja: alivaltiosihteeri Timo Lankinen, p. 0295 160 300 sekä hallituksen vuosikertomuksen päätoimittaja, johtava asiantuntija Peter Westerstråhle p. 0295 160 193, valtioneuvoston kanslia

 
Tillbaka till toppen