Selvitys
Erityistalousalueita voitaisiin kokeilla Suomessakin
Selvityksen mukaan alueellisten verokannustimien käyttöönottaminen Suomessa olisi oikeudellisesti mahdollista, mutta sekä EU:n valtiontukisäännökset että perustuslain asettamat edellytykset ja rajoitteet tulisi huomioida verolainsäädännössä. Alueelliset verokannustimet lisäävät tyypillisesti taloudellista toimintaa kohdealueella, mutta niistä saadut eurooppalaiset kokemukset eivät tarjoa yksiselitteistä vastausta järjestelyn toimivuudesta osana alue- ja talouspolitiikkaa.
Kauppatieteiden tohtori Markus Lahtisen ja kauppatieteiden tohtori Tomi Viitalan laatiman selvityksen tavoitteena oli arvioida Suomen mahdollisuuksia ottaa käyttöön alueellisia verokannustimia yritysten kilpailukyvyn parantamiseksi sekä investointien ja osaavan työvoiman saatavuuden edistämiseksi rakenteellisista ongelmista kärsivillä alueilla. Selvityksen lähtökohtana olivat useissa EU-valtioissa käytössä olevat erityistalousalueet, joissa on käytössä verokannustimia alueelle investoiville ja siellä toimiville yrityksille.
EU-oikeus ei estä, mutta rajoittaa alueellisten verokannustimien käyttöä Suomessa
Juridisen selvityksen perusteella EU:n valtiontukisäännökset eivät estä Suomea ottamasta käyttöön alueellisia veronhuojennuksia, mutta ne asettavat useita rajoitteita, jotka olisi huomioitava verolainsäädännössä. Alueellisia veronhuojennuksia voitaisiin ottaa käyttöön joko sopimukseen Euroopan unionin toiminnasta (SEUT) sisältyvien alueellisia tukitoimenpiteitä koskevien poikkeusten perusteella tai niin sanottuna vähämerkityksellisenä eli de minimis -tukena.
Ensin mainitussa vaihtoehdossa EU-oikeudesta tulevat keskeisimmät rajoitteet liittyvät yhtäältä tukikelpoisiin alueisiin, joilla verokannustimia voitaisiin myöntää, ja toisaalta enimmäistuki-intensiteetteihin eli siihen, paljonko tuensaajalle voidaan myöntää tukea. Suomessa tukikelpoisia alueita ovat Itä- ja Pohjois-Suomi kokonaisuudessaan. Muualla Suomessa on tukikelpoisia yksittäisiä kuntia. Sallitut enimmäistuki-intensiteetit ovat 20–40 prosenttia tukikelpoisista investointikustannuksista yrityskoosta riippuen. Alueellisen tuen käyttöönotto edellyttäisi tuen etukäteishyväksyttämistä Euroopan komissiolla tai yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen edellytysten noudattamista.
Alueellinen veronhuojennus voitaisiin vaihtoehtoisesti ottaa käyttöön niin sanottuna de minimis -tukena, jolloin sen määrä olisi rajoitettava yrityskohtaisesti 200 000 euroon kolmen vuoden ajanjaksolla. Tuki voisi olla lähtökohtaisesti tarkoitettu mihin tahansa yrityksen toimintakustannuksiin, eikä sitä olisi välttämätöntä sitoa investointiin erityistalousalueella. Myös tukikelpoiset alueet ja tuki-intensiteetit ovat lähtökohtaisesti kansallisessa harkinnassa, kuitenkin huomioon ottaen perustuslain yhdenvertaisuudesta aiheutuvat näkökohdat.
Alueellisen veronhuojennuksen yhteensopivuus perustuslain yhdenvertaisuussäännöksen kanssa edellyttää tukitoimenpiteen yhteiskunnallisen intressin ja veronhuojennuksen merkityksen oikeasuhtaisuutta. Tarkempi perustuslaillinen arviointi on mahdollista vasta, kun veronhuojennuksen yksityiskohdat olisivat selvillä. Epävarmassa tilanteessa veronhuojennuksen käyttöönottaminen määräaikaisena kokeilulainsäädäntönä voisi pienentää perustuslaillista riskiä.
Eurooppalaiset kokemukset eivät tarjoa yksiselitteistä vastausta järjestelyn toimivuudesta
Kansainvälisen vertailun perusteella erityistalousalueiden keskeisin veronhuojennus on määräaikainen täysi tai osittainen vapautus yhteisöverosta erityistalousalueelle investoivalle tai siellä toimivalle yritykselle.
Erityistalousalueista ja niihin liittyvistä alueellisista verokannusteista saadut eurooppalaiset kokemukset eivät tarjoa yksiselitteistä vastausta järjestelyn toimivuudesta osana aluepolitiikkaa. Eritystalousalueen menestys on riippuvainen monesta tekijästä, joista osa liittyy itse alueen ja osa koko kansantalouden ominaisuuksiin. Alueen muun kehittämisen laiminlyönti kuitenkin helposti kumoaa verotuksen keventämisellä saatavat hyödyt.
Verotuksen keventäminen erityistalousalueella lisää lähtökohtaisesti alueen taloudellista toimintaa, mikä tasoittaa isoja alueellisia eroja arvonlisän muodostumisessa. Erityistalousalueet voivat lisäksi olla yksi mahdollinen vastaus kiristyvään kansainväliseen kilpailuun vihreän siirtymän investoinneista, mikä vahvistaisi koko kansantaloutta.
”Hyvin toteutetut erityistalousalueet voisivat houkutella uusia investointeja ja työtä Suomeen. Näillä alueilla voitaisiin joustavoittaa verotuksen ohella myös luvitusta sekä muuta investointeja ja työvoiman saatavuutta hankaloittavaa sääntelyä. Näen, että erityistalousalueita on syytä kokeilla tulevalla vaalikaudella. Kiitän selvityshenkilöitä alueellisen verotuksen pioneerityöstä”, sanoo valtiovarainministeri Annika Saarikko.
Kysymys on eri politiikkatoimien kustannusten ja hyötyjen vertailusta
Erityistalousalueisiin liittyy merkittävä riski siitä, että lähialueiden talouskehitys taantuu investointien keskittyessä alueellisesti lähes yksinomaan erityistalousalueelle. Lisäksi vaikutukset julkiselle taloudelle ovat muiden verotukien tapaan lähtökohtaisesti negatiiviset. Näitä vaikutuksia rajoittaa verokannustimien kohdistaminen pienen asukaskohtaisen bruttokansantuotteen seutukunnille.
Jos arvonlisän tasaisempi jakautuminen Suomen sisällä asetetaan yhteiskuntapoliittiseksi tavoitteeksi, kysymys on eri politiikkatoimien kustannusten ja hyötyjen vertailusta. Erityistalousalueita pitää verrata muihin aluepolitiikan välineisiin ja valita kustannustehokkain toimenpidekokonaisuus saavuttaa asetettu yhteiskuntapoliittinen tavoite. Politiikkatoimet pitää valita perustuen parhaaseen tutkimustietoon.
Eritystalousalueiden toimivuudesta osana suomalaista aluepolitiikkaa saadaan tietoa vasta useiden vuosien kuluessa. Kokeilujen pitäisi kohdistua muutamille alueellisesti edustaville rakenteellisista taloudellista ongelmista kärsiville seutukunnille.
Lisätietoja:
Kauppatieteiden tohtori Markus Lahtinen, puh. 050 491 3842, markus.lahtinen(at)ptt.fi
Kauppatieteiden tohtori Tomi Viitala, puh. 045 7731 2025, tomi.viitala(at)chamber.fi
Valtiovarainministerin erityisavustaja Joel Kuuva puh. 050 414 6444, joel.kuuva(at)gov.fi