Hoppa till innehåll

Valtiovarainministeriön hallinto- ja kehitysjohtajaksi Juha Majanen

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 27.6.2019 11.44
Tiedote
Juha Majanen.

Valtioneuvosto on nimittänyt valtionvarainministeriön hallinto- ja kehitysjohtajaksi oikeustieteen kandidaatti Juha Majasen. Hän työskentelee nykyisin ministeriön apulaisbudjettipäällikkönä.

“On innostavaa saada siirtyä budjettiosaston hienosta porukasta kehittämis- ja hallintotoiminnon hienoon porukkaan ihan uusiin tehtäviin. Kehittämis- ja hallintotoiminnon rooli on keskeinen muun muassa valtiovarainministeriön toimialan vaikuttavuuden, tuloksellisuuden ja hyvän henkilöstöpolitiikan kehittäjänä – ja itse asiassa uudistajana laajemminkin”, Majanen sanoo.

Majanen on työskennellyt valtiovarainministeriössä vuodesta 2002. Vuodesta 2014 lähtien hän on toiminut apulaisbudjettipäällikkönä ja finanssipolitiikan yksikön päällikkönä. Majanen on vastannut muun muassa finanssipolitiikan valmistelun johtamisesta. Ennen työuraansa valtiovarainministeriössä hän työskenteli asiantuntijatehtävissä maa- ja metsätalousministeriössä.

Hallinto- ja kehitysjohtaja toimii ministeriön kehittämis- ja hallintotoiminnon päällikkönä. Hän johtaa hallinnonalan yhtiöiden omistajaohjausta, vastuullaan olevien hallinnonalan virastojen ja laitosten tulosohjausta sekä hallinnonalan toiminnan ja talouden suunnittelua. Lisäksi hän kehittää ministeriön sisäistä toimintaa, taloutta, organisaatiota ja henkilöstöpolitiikkaa.

Valtioneuvosto nimitti Majasen hallinto- ja kehitysjohtajan virkaan viiden vuoden määräajaksi 1. lokakuuta alkaen.

Valtiovarainministeriön hallinto- ja kehitysjohtajan virkaan haki 33 henkilöä (uutinen 5.3.)

Mediakuvia Juha Majasesta (valtioneuvoston kuvapankki)

Lisätietoja:

Valtiosihteeri kansliapäällikkönä Martti Hetemäki, puh. 02955 30292, martti.hetemaki(at)vm.fi