Hoppa till innehåll

Digituen suositukset julkaistu – kannustavat panostamaan digipalvelujen ja -tuen laatuun

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 10.12.2021 8.23
Uutinen

Digi- ja väestötietovirasto on selvittänyt toimintatapoja yritysten ja yhteisöjen digitalisaation edistämiseksi osana valtiovarainministeriön Digitalisaation edistämisen ohjelmaa. Suositukset julkaistiin 10. joulukuuta.

Yritysten ja yhteisöjen siirtymää digitaaliseen asiointiin on tutkittu puolentoista vuoden ajan, ja havaintojen perusteella on muodostettu suosituksia digipalvelujen ja digituen kehittämiseksi. Suositukset on tehty yhteistyössä digipalveluja tuottavien viranomaisten kanssa. Keskeisinä havaintoina voidaan nostaa digituen tarpeen ja palveluiden laadun yhteys, yhtenäisen digituen tarve, erilaisten tukitarpeiden huomiointi sekä digituen käytännön toteutustapojen kehittäminen.

Valtiovarainministeriö on myöntänyt Digi- ja väestötietovirastolle 1,8 miljoonaa euroa digituen valtakunnallisen, vakiinnutettavan toimintamallin kehittämiseen ja pilotointiin vuodelle 2022. Rahoitus myönnettiin Digitalisaation edistämisen ohjelmasta, jonka yhtenä tavoitteena on laajentaa digituen valtakunnallinen toimintamalli kattamaan myös elinkeinotoimintaa harjoittavien digituen kehittämisen. 

Digituki kuuluu Sanna Marinin hallituksen ohjelman yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin, joiden avulla pyritään vahvistamaan yksilöiden ja yhteisöjen osallisuutta yhteiskunnassa. Digituki-palvelut auttavat digitaalisten palvelujen ja laitteiden käyttämisessä sekä tukevat yksilöiden ja yhteisöjen digitaitojen kehittymistä. Digitaitojen kehittyminen myös madaltaa kynnystä omaksua ja ottaa käyttöön uusia sähköisiä palveluja.

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Minna Piirainen, Digi- ja väestötietovirasto, puh. 0295 535 280, minna.piirainen(at)dvv.fi
Ohjelmapäällikkö Marjukka Saarijärvi, valtiovarainministeriö, puh. 02955 30208, marjukka.saarijarvi(at)gov.fi 

Julkisen hallinnon ICT