Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Ministerityöryhmät
Varautumisen ministerityöryhmä päätti polttoturpeen varmuusvarastoinnin turvaamisesta

työ- ja elinkeinoministeriövaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 29.4.2022 12.48
Tiedote

Varautumisen ministerityöryhmä linjasi perjantaina 29. huhtikuuta polttoturpeen riittävän varmuusvarastoinnin turvaamisesta.

Turpeen varmuusvarastoinnilla varaudutaan mahdolliseen polttoaineiden niukkuuteen korvattaessa hakkeen tuonnin päättymistä Venäjältä. Samalla varaudutaan myös turvetuotantoon liittyviin sääriskeihin.

Tarkoitus on varautua vuoden 2022 kesäkaudella sekä lämmityskauteen 2022–2023 että myös kauteen 2023–2024. Kyse on tehostetusta varautumisesta, jossa Huoltovarmuuskeskus hankkii varmuusvarastoon aiemmin suunniteltua enemmän polttoturvetta.

Varautuminen toteutetaan Huoltovarmuuskeskukselle annettavana erityistehtävänä niin, että työ- ja elinkeinoministeriö antaa Huoltovarmuuskeskukselle tehtäväksi hankkia energiaturvetta erillisessä ohjauskirjeessä määriteltävällä tavalla. 

Yhdessä Huoltovarmuuskeskuksen oman hankinnan kanssa yhteismäärä vastaa noin 20–30 prosenttia arvioidusta seuraavan lämmityskauden energiaturpeesta.

Työ- ja elinkeinoministeriö järjestää edellä mainittuun erityistehtävään liittyvän täysimääräisen rahoituksen Huoltovarmuuskeskukselle ja korvaa jälkikäteen kaikki tehtävän hoidosta koituneet kustannukset. Alustava arvio lisähankinnan kustannuksista on kaikkiaan noin 20–25 miljoonaa euroa.

Ensisijainen vastuu energiaturpeen varastojen riittävyydestä on kaupallisilla toimijoilla. Ministerityöryhmä vetoaa kaukolämpöyhtiöihin, jotta varmistetaan seuraavan ja mahdollisesti sitä seuraavien talvikausien polttoaineen saanti tekemällä välittömästi sopimuksia turvetuottajien kanssa turpeen nostosta. Sopimuskausien tulisi olla vähintään vuoden, mutta mielellään kahden vuoden mittaisia, jotta tuottajien edellytyksiä pidetään yllä turpeen tuottamiseksi.

Varautumisen ministerityöryhmä ohjaa varautumista, joka liittyy Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen vaikutuksiin. Ministerityöryhmän puheenjohtajana toimii valtiovarainministeri Annika Saarikko.

Lisätietoja:

Valtiovarainministerin erityisavustaja Joel Kuuva, puh. 050 414 6444 
Elinkeinoministerin erityisavustaja Antti Siika-aho, puh. 050 575 4118 
Erityisasiantuntija Petri Hirvonen, Työ- ja elinkeinoministeriö, puh. 050 327 9350
Energiahuolto-osaston johtaja Pia Oesch, Huoltovarmuuskeskus, puh. 029 505 1000 (vaihde)

 
Tillbaka till toppen