Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Työntekijän eläkelakia ja työeläkkeiden rahoitussäädöksiä muutetaan

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 19.5.2022 13.29
Tiedote 130/2022

Työeläkevakuutusyhtiöiden liikekulut kattavan työeläkevakuutusmaksun hoitokustannusosan määrittely tehdään jatkossa yhtiökohtaisesti. Lakimuutoksilla mahdollistetaan lisäksi vanhuuseläkevastuiden joustaminen alaspäin.

Lakimuutoksilla täsmennetään periaatteita, joiden mukaan sosiaali- ja terveysministeriö voi vahvistaa työeläkevakuutusyhtiöiden välille eroja työeläkevakuutusmaksun hoitokustannusosaan liittyviin laskuperusteisiin. Hoitokustannusosa on laadittava turvaavuusperiaatteen mukaisesti siten, että työntekijöiden työeläketurvan hoidosta ja eläkkeensaajien palveluista syntyvät kustannukset tulevat katettua. 

Muutoksilla mahdollistetaan lisäksi vanhuuseläkevastuiden joustaminen alaspäin poikkeuksellisen heikossa sijoitusmarkkinatilanteessa. Lisäksi tehdään eräitä lakiteknisiä tarkennuksia työntekijän eläkelakiin sekä eläkesäätiöistä ja kassoissa annettuun lakiin. 

Lakimuutokset eivät vaikuta eläkkeiden määräytymiseen.

Lait tulevat voimaan 1.6.2022.

Lisätietoja:

ylimatemaatikko Minna Lehmuskero, [email protected] 

 
Tillbaka till toppen