Omaishoidon ja perhehoidon palkkiot vuodelle 2026
Ohjeet omaishoidon ja perhehoidon palkkioista vuodelle 2026 on julkaistu. Sekä omaishoidon tuen hoitopalkkioihin että perhehoidon tukiin ja korvauksiin tulee muutoksia 1.1.2026.
Perhehoidossa hoitopalkkion vähimmäismäärä nousee 966,35 euroon. Hoitopalkkioiden määrää tarkistetaan kalenterivuosittain palkkakertoimella. Palkkakertoimeksi on vahvistettu 1,712 vuonna 2026.
Perhehoitajille maksettavat kulukorvaukset ja käynnistämiskorvaukset sen sijaan laskevat hieman 1.1.2026 alkaen. Kulukorvauksen vähimmäismäärä on 501,10 euroa kuukaudessa. Käynnistämiskorvauksilla tarkoitetaan perhehoidon käynnistämisestä aiheutuvia kuluja, ja käynnistämiskorvauksen enimmäismäärä on 3 558,60 euroon perhehoidossa olevaa henkilöä kohti.
Hallituksen esitys omaishoidon tuesta annetun lain muuttamisesta on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Esityksessä ehdotetaan, että omaishoidon tuen hoitopalkkion vähimmäismääräksi säädetään 1.1.2026 lukien 530 euroa kuukaudessa. Hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen aikana maksettava vähimmäismäärä olisi 966 euroa kuukaudessa. Jos hallituksen esityksen palkkioihin tulee muutoksia eduskuntakäsittelyn aikana, sosiaali- ja terveysministeriö informoi muutoksista erikseen.
Hoitopalkkion tarkistus koskee nyt vain niitä palkkioita, jotka on sovittu vähimmäismäärää suuremmiksi tai pienemmiksi, ja jotka perustuvat ennen tarkistusajankohtaa tehtyyn omaishoitosopimukseen. Niihin tehdään palkkakertoimen mukainen noin 2,33 prosentin korotus vuonna 2026.
Lisätietoja
Erityisasiantuntija Sanna Ahonen, p. 02951 63092 (omaishoito)
Erityisasiantuntija Kaarina Tuokko, p. 0295 163 340 (omaishoito)
Lakimies Sini Huikuri, p. 02951 63018 (perhehoito)
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]