Kun numerot puhuvat – mitä hyvinvointialueiden tilasta pitäisi ymmärtää?
Vuoden 2025 hyvinvointialueiden talousluvut tarjoavat niin alueille kuin valtiolle poikkeuksellisen hengähdystauon. Alijäämien ja kriisipuheen sävyttämään keskusteluun hyvinvointialueista on tulossa aiempaa myönteisempää näkökulmaa talouden käännyttyä valtakunnallisesti ylijäämäiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sosiaali- ja terveydenhuollon perusongelmat olisi nyt täysin ratkaistu.
Sosiaali- ja terveysministeriön tuore selvitys tuo kaivattua realismia julkiseen keskusteluun. Sen viesti on kaksijakoinen: kokonaisuus toimii aiempaa paremmin, mutta alueelliset erot syvenevät ja rakenteelliset ongelmat ovat monelta osin yhä ratkaisematta.
On tärkeää ymmärtää, mistä valtakunnallinen ylijäämä on syntynyt. Vuonna 2025 toteutettu rahoituksen jälkikäteistarkistus lisäsi hyvinvointialueiden rahoitusta noin 1,4 miljardilla eurolla. Kyse ei siis ole pelkästään hyvinvointialueiden tuottavuusloikasta vaan myös rahoitusjärjestelmään kuuluvasta teknisestä korjauksesta.
Samalla on huolestuttavaa, että alueiden taloudellinen eriytyminen on edelleen voimistunut. Jos tämä kehitys jatkuu, se uhkaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja koko julkisen terveydenhuollon vakautta.
Palvelujen saatavuudessa on kuitenkin tapahtunut aidosti myönteistä kehitystä. Perusterveydenhuollon hoitotakuu toteutui vuonna 2025 lähes täydellisesti, ja erikoissairaanhoidon jonot ovat lyhentyneet. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että monin paikoin erikoissairaanhoitoon hoitoon pääsy ei toteudu niin kuin laki edellyttää.
Tilastoja vakavampi ongelma on hoidon jatkuvuus – tai pikemminkin sen puute. Katkonaiset hoitosuhteet heikentävät hoidon vaikuttavuutta, lisäävät päällekkäistä työtä ja kuormittavat päivystyksiä. Erityisesti monisairaat ja ikääntyneet maksavat tästä kaikkein kovimman hinnan. Vakavimmat kipupisteet koskevat lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluja. Vaikka terapiatakuu tuli voimaan keväällä 2025, palvelujärjestelmän pirstaleisuus jättää yhä liian monen nuoren perustason ja erikoissairaanhoidon väliin.
Selvitys nostaa esiin myös tiedolla johtamisen haasteet. Päätöksiä joudutaan hyvinvointialueilla ja niitä ohjaavissa ministeriöissä tekemään puutteellisen ja hitaasti päivittyvän tietopohjan varassa. Suuri osa selvityksen hyvinvointialueiden välisestä vertailusta perustuu edelleen vuoden 2024 tietoihin. Tämä johtuu siitä, etteivät vuoden 2025 luvut ole vielä vertailukelpoisesti käytettävissä. Näin ei voida jatkaa, jos haluamme ohjata järjestelmää tiedolla emmekä oletuksilla.
Hyvinvointialueiden hetkellinen taloudellinen ylijäämä ei saa muodostua syyksi lykätä välttämättömiä uudistuksia. Tarvitsemme aitoja vaikuttavuus- ja tuottavuushyötyjä, emme vain tilastollista tasapainoa. Sosiaali- ja terveysministeriön virkakunnan laatima Sote2040-visio antaa suunnan, mutta sen toteutuminen edellyttää yhteistä rohkeutta, hallinnonalojen yhteistyötä ja kykyä tehdä vaikeita päätöksiä.
Hyvinvointialueuudistuksen onnistuminen mitataan lopulta luottamuksessa: siinä, kokeeko ihminen saavansa oikeanlaista apua oikeaan aikaan. Jokainen prosentti ja desimaali selvityksissä edustaa ihmistä – joku meistä – eikä sitä pidä unohtaa, kun numerot näyttävät hetkellisesti paremmilta.
Andreas Blanco Sequeiros
Kirjoittaja toimii johtajana sosiaali- ja terveysministeriön ohjausosastolla.