Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

15 miljoonaa euroa koronaepidemian vaikutusten tasoittamiseen lukiokoulutuksessa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 24.9.2021 13.00
Tiedote
Opettaja neuvoo opiskelijaa

Opetushallitus on myöntänyt lukiokoulutuksen järjestäjille valtionavustukset, joiden tavoitteena on tasoittaa koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutuksia lukiokoulutuksessa. Valtionavustukset on tarkoitettu opetukseen, ohjaukseen, hyvinvointiin ja tukitoimiin liittyvien lisäresurssitarpeiden rahoittamiseen vuosina 2021–2023.

Avustuksia myönnettiin 211 lukiokoulutuksen järjestäjälle, yhteensä 15 miljoonaa euroa.
Valtionavustuksella tuetaan lukiokoulutuksen järjestäjiä pitkittyneen koronavirustilanteen johdosta. Avustuksilla rahoitetaan tukitoimia, joilla paikataan opiskelijoiden osaamisvajeita ja vahvistetaan heidän hyvinvointiaan. Tavoitteena on parantaa lukio-opiskelijoiden edellytyksiä jatkaa opintojaan lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaisessa opetuksessa sekä tukea heitä ylioppilastutkintoon valmistautumisessa ja jatko-opintoihin siirtymisessä.

– Korona on vaikuttanut vakavasti lukiolaisten mahdollisuuksiin oppia ja opiskella. Etäopetusjaksot ovat aiheuttaneet monille vakavia oppimisvajeita ja lukiolaisten hyvinvointi sekä jaksaminen ovat koetuksella. Näiden avustusten avulla tehdään arvokasta ja välttämätöntä työtä koronan aiheuttamien vahinkojen korjaamiseksi, sanoo opetusministeri Li Andersson.

Avustusta kohdennetaan opintojen kertaamiseen ja tukitoimenpiteisiin erityisesti niille opiskelijoille, joilla arvioidaan olevan puutteita opetussuunnitelman perusteiden mukaisten osaamistavoitteiden saavuttamisessa.

Avustusta voidaan myös käyttää lisäresurssina opiskelijoille annettavaan oppimisen tukeen ja opinto-ohjaukseen sekä opiskelijoille annettavaan yhteisölliseen tai yksilölliseen hyvinvoinnin tukeen.

Hallitus linjasi avustuksesta kolmannessa lisätalousarviossa kesäkuussa 2021.
Myönnetyt avustukset:

Tiedote avustuksista (OPH)

Lisätietoja:

Opetus- ja kulttuuriministeriö:
Ylijohtaja Petri Lempinen, p. +358 29 533 0180, etunimi.sukunimi(at)gov.fi

Opetushallitus:
Opetusneuvos Kimmo Koskinen, p. +358 29 533 1107, etunimi.sukunimi(at)oph.fi
Opetusneuvos Teijo Koljonen, p. +358 29 533 1524, etunimi.sukunimi(at)oph.fi
Opetusneuvos Pamela Granskog, p. +358 29 533 1688, etunimi.sukunimi(at)oph.fi (på svenska)

Koulutus Li Andersson Yleissivistävä koulutus
 
Tillbaka till toppen