Säveltaiteen valtionpalkinto Jukka Tiensuulle
opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta
21.11.2012
8.30
Tyyppi:Tiedote
-
Valtion säveltaidetoimikunta on myöntänyt vuoden 2012 säveltaiteen valtionpalkinnon säveltäjä Jukka Tiensuulle. Palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa, ja se luovutettiin Tiensuulle keskiviikkona Helsingissä. Säveltaiteen valtionpalkinnolla voidaan nostaa esiin viime vuosien merkittäviä saavutuksia tai kunnioittaa pitkäaikaista ja ansiokasta elämäntyötä.
Säveltaidetoimikunnan palkintoperustelut:
Jukka Tiensuu (s. 1948) on säveltäjä, cembalisti, pianisti, kapellimestari, improvisoija, organisaattori - monin tavoin tiennäyttäjä. Kansainvälisestikin tunnettu ja tunnustettu Tiensuu on säveltäjänä luonut omaperäisen, kuvia kumartamattoman sävelkielen, joka on yhtä kekseliäs ja yllättävä kuin tiukan kunnianhimoinenkin. Elektroniikka on usein mukana, ja tavaramerkiksi muodostunut avoin uteliaisuus yhdistyy teoksissa vankkaan musiikinhistorialliseen tuntemukseen.
Taiteellisen työnsä ohella Tiensuu on myös organisaattorina vaikuttanut monin tavoin suomalaiseen musiikkielämään. Tiensuu on Viitasaaren Musiikin aika -festivaalin perustaja ja pitkäaikainen taiteellinen johtaja, joka kaudellaan houkutteli festivaalille alan kovinta kärkeä John Cagesta Iannis Xenakikseen. Hän on ollut ratkaisevassa roolissa myös Helsinki Biennalen (nykyisen Musica Nova Helsingin) perustamisessa sekä sen ensimmäinen taiteellinen johtaja.
Lisätietoja:
hallintopalveluyksikön päällikkö Satu Angervo, Taiteen keskustoimikunta, puh. 0295 330 702

Se även
Över en miljon euro till projekt för en motionsinriktad livsstil
OKM
Typ:Pressmeddelande
Utgivningsdatum:1.4.2026 12.18
Reformen av föreningsstödet fokuserar på sommarverksamhet för barn och unga
OKM
Typ:Kolumn
Utgivningsdatum:13.3.2026 12.58
Social- och hälsovårdspersonalens kunskaper om motion och kost stärks genom en nationell fortbildning
STM
Typ:Nyhet
Utgivningsdatum:27.2.2026 9.43