Hoppa till innehåll
Statsrådet och ministerierna
Media

Olen Antirasisti -kampanja haastaa rakentamaan rasismista vapaata Suomea

Oikeusministeriö
13.9.2021 11.53
Tiedote

Oikeusministeriö ja yhdenvertaisuusvaltuutettu käynnistävät tänään nuorille aikuisille suunnatun kampanjan, joka rohkaisee ihmisiä toimimaan antirasistisesti omassa arjessaan ja kannustaa pohtimaan rasismin vaikutuksia laajemmin yhteiskunnassa. Kampanja liittyy hallituksen rasismin vastaiseen ja hyvien väestösuhteiden toimintaohjelmaan, joka on tarkoitus hyväksyä syksyn aikana.

Etniset ja uskonnolliset vähemmistöt kohtaavat rasismia Suomessa sekä yksittäisinä rasistisina tekoina että arjessa tapahtuvana syrjintänä ja ulossulkemisena. Rasismia esiintyy laaja-alaisesti eri yhteiskunnan osa-alueilla niin koulutuksessa, työelämässä kuin julkisissa tiloissakin. Olen Antirasisti -kampanjalla kannustetaan puuttumaan rasismiin sekä toimimaan aktiivisesti rasismia vastaan.

Tavoitteena on lisätä tietoisuutta antirasismista ja antaa työkaluja rasismiin puuttumiseen. 
Rasismin tuomitseminen ei yksinään riitä, vaan yhdenvertaisemman yhteiskunnan rakentamiseksi tarvitaan myös tekoja. 

- Rasismi on laaja-alainen yhteiskunnallinen syrjinnän muoto, jota liian moni kokee omassa arjessaan. Rasismin passiivinen tuomitseminen ei riitä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Meidän täytyy olla antirasisteja eli tietoisesti toimia rasismia vastaan aktiivisilla teoilla, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo.

- Ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden turvaaminen on hallitusohjelman keskeisiä tavoitteita. Haluamme rakentaa suomalaista yhteiskuntaa, jossa jokainen tulee kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi ilman syrjintää tai syrjinnän pelkoa, Henriksson jatkaa.

Kampanjassa on mukana joukko organisaatioita, jotka jakavat sosiaalisessa mediassa omia antirasistisia tekojaan. Esimerkkien toivotaan rohkaisevan muitakin tahoja pohtimaan konkreettisia toimenpiteitä yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
 
- Rasismi on vakava yhdenvertaisuusongelma ja se uhkaa monen lapsen ja nuoren arjen turvallisuutta ja mielenterveyttä. Meidän on tehtävä kaikkemme rasismiin puuttumiseksi. Se työ ei saa jäädä ainoastaan vähemmistöihin kuuluvien ihmisten harteille. Se, että kampanjassa on mukana laajasti organisaatioita, lähettää vahvan viestin siitä, että rasismia ei hyväksytä ja sitä vastaan halutaan toimia aktiivisesti laajalla rintamalla. Jokainen meistä voi olla rakentamassa yhteiskuntaa, jossa jokainen ihminen on arvokas ja yhdenvertainen, yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman toteaa.

Kampanjan verkkosivut löytyvät osoitteesta olenantirasisti.fi. Lisäksi kampanjassa on tuotettu video, jonka voi nähdä Ylen yleishyödyllisessä tietoiskussa tämän viikon ajan. Kampanjamateriaaleja jaetaan sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #OlenAntirasisti. 

Oikeusministeriön ja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston lisäksi kampanjan suunnittelussa on ollut mukana asiantuntijoista koostuva raati. Kampanja on osa oikeusministeriön Yhdessä yhdenvertaisuuden puolesta -hanketta, joka saa rahoitusta Euroopan unionin perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuus -ohjelmasta.  

Kampanjaan voi osallistua esimerkiksi jakamalla kampanjavideota tai kertomalla oman antirasistisen tekonsa sosiaalisessa mediassa.

Lisätietoja:
Hankepäällikkö Nitin Sood, oikeusministeriö, p. 0295 150 186, [email protected]
Viestintäpäällikkö Mirka Mokko, yhdenvertaisuusvaltuutettu p. 0295 666 813, [email protected]

Kampanjavideo YouTubessa 

 
Tillbaka till toppen