Lakimuutos puhtaan energian investointien edistämiseksi ja sähköverkkojen kehittämiseksi hyväksytty
Sähkömarkkinalain muutos edistää lisääntyvän sähköntuotannon ja kasvavien kulutuksen kuormien liittämistä kantaverkkoon ja suurjännitteiseen jakeluverkkoon. Valtioneuvosto lähetti 23.10.2025 lain tasavallan presidentin vahvistettavaksi. Laki on tulossa voimaan 1.1.2026.
”Yhteiskunta sähköistyy nopeasti ja eri teollisuudenalojen investointisuunnitelmat kasvattavat tarvetta sähköjärjestelmämme kehittämiseen. Sähkömarkkinalain muutoksilla vahvistamme Suomen kilpailuetua puhtaan kasvun saralla. Investointien saamiseksi keskeistä on myös säilyttää Suomi yhtenäisenä sähkökaupan hinta-alueena”, toteaa ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala.
Sähkön tuotannon ja kysynnän arvioidaan kasvavan voimakkaasti kaukolämmön sähköistymisen sekä uusien puhtaan siirtymän teollisten hankkeiden, kuten datakeskusten, puhtaan vedyn ja vihreän teräksen tuotannon myötä vuoteen 2040 mennessä. Samalla sähkön kulutus ja tuotanto ovat eriytymässä yhä enemmän eri puolille Suomea. Tuotantokapasiteetti lisääntyy maa- ja merituulivoiman kasvun myötä erityisesti Pohjanmaan maakunnissa samaan aikaan, kun sähkön kulutus lisääntyy enenevässä määrin Etelä-Suomessa.
Uusi laki edistää järeimpien 400 kilovoltin paikallisten ja alueellisten sähköverkkojen toteuttamista sekä sähköntuotannon ja -kulutuksen sijoittumista lähekkäin. Myös jakeluverkonhaltijat saavat mahdollisuuden operoida paikallisia ja alueellisia 400 ja 220 kilovoltin suurjännitteisiä jakeluverkkoja.
Kantaverkonhaltija Fingrid keskittyy jatkossa valtakunnallisen, yhteen liitetyn sähkön siirtoverkon ja valtakunnanrajan ylittävien rajayhdysjohtojen kehittämiseen. Merituulivoiman hyödyntämisen edistämiseksi kantaverkonhaltijan vastuualueeseen lisättäisiin myös Suomen talousvyöhyke.
Lakiin lisätään säännös, jonka perusteella jakeluverkonhaltijoille mahdollistetaan myös tuotantoa yhteen keräävien verkkojen tai verkon osien kehittäminen. Sähköntuottajat voisivat kuitenkin tietyin edellytyksin rakentaa ja operoida yhteisiä sähköntuotannon liittymisverkkoja ilman sähköverkkolupaa.
Sähkömarkkinalain sähköverkkotoiminnan luvanvaraisuutta koskevia säännöksiä muutetaan niin, että erillisen linjan kautta tapahtuva sähkönjakelu suoraan käyttökohteeseen on ei-luvanvaraista verkkotoimintaa riippumatta siihen liitetyn voimalaitoksen koosta.
Ylisuurten liittymien liittämistä sähköjärjestelmään rajataan sähköjärjestelmän toimintavarmuuden ja kustannustehokkuuden turvaamiseksi.
Laki mahdollistaa sähköverkkojen joustavien liittymissopimusten solmimisen. Tämä nopeuttaa liittyjien verkkoon pääsyä ja tehostaa verkkokapasiteetin käyttöä sillä aikaa, kun verkonhaltija vahvistaa verkkoaan. Pysyvänä ratkaisuna toteutetut joustavat liittymissopimukset vähentävät verkkojen investointitarvetta.
Verkon rakentamisen edellyttämä maankäyttö vähenee, kun lähellä toisiaan sijaitsevia 110 kilovoltin sähköjohtoja voidaan paikallisesti korvata yhdellä 400 kilovoltin jännitetason sähköjohdolla. Muutos kannustaa sähkön kulutuksen ja tuotannon sijoittamiseen lähelle toisiaan. Muutos hillitsee sähköjärjestelmän välttämättömästä kehittämisestä sähkönkäyttäjille aiheutuvia kustannuksia. Sillä on myös välillisesti myönteisiä vaikutuksia puhtaan siirtymän toteutumiseen uusiutuvan energian verkkoon liittämisen helpottuessa.
Energiavirasto saa valtuuden sähköverkkotoiminnan luvanvaraisuutta koskevan ennakkotiedon antamiseen. Valtakunnan rajat ylittävien sähköjohtojen ja maakaasuputkien hankelupien päätösvalta siirretään työ- ja elinkeinoministeriöstä valtioneuvoston yleisistunnolle.
Lisätiedot:
hallitusneuvos Arto Rajala, TEM, p. 0295 064 828