Lotta Laitinen elinkeinoministeri Sakari Puiston erityisavustajaksi
Elinkeinoministeri Sakari Puisto on kutsunut filosofian tohtori Lotta Laitisen erityisavustajakseen. Laitinen aloittaa tehtävässä 1.12.2025.
Laitinen on luonnonvara- ja ympäristöpolitiikan asiantuntija, jolla on yli 25 vuoden kokemus tutkimuksesta, sääntelyn kehittämisestä, elinkeinopolitiikasta ja vaikuttamistyöstä kansallisella ja EU-tasolla.
Laitinen siirtyy tehtävään Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä, jossa hän on toiminut luonnonvara-asiantuntijana. Aiemmin hän toiminut Suomen Ampumaurheiluliiton ympäristö- ja olosuhdepäällikkönä. Tehtävässä hän kehitti ympäristölupakäytäntöjä ja osallistui sekä kansallisen ja EU-tason sääntelyvalmisteluun. Työhön on sisältynyt myös maanpuolustuksellisia näkökulmia erityisesti komission lyijyammuskiellon vaikutusten kautta. Laitinen on toiminut myös yrittäjänä tarjoten konsultointia ympäristölupahakemuksiin ja YVA-selvityksiin liittyen. Hän on toiminut myös eri tehtävissä muun muassa Jyväskylän yliopistossa, Seinäjoen ammattikorkeakoulussa sekä Metsäntutkimuslaitoksessa.
Elinkeinoministerin erityisavustajana Laitisen vastuulle kuuluvat aluekehittäminen, yrittäjyys, innovaatiopolitiikka, huoltovarmuus ja EU-asiat.
Elinkeinoministerin toisena erityisavustajana jatkaa Lars Aikala. Aikalalle kuuluvat TEM:n Innovaatiot ja yritysrahoitus -osaston asiat. Näitä ovat mm. yritysrahoitus, yritysten kansainvälistyminen, digitalisaatio ja mineraalipolitiikka. Lisäksi hänen vastuullaan ovat valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston asiat.
Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Lotta Laitinen, p. 029 504 9058