Hoppa till innehåll

Matkailufoorumi keskusteli matkailun turvallisuudesta

arbets- och näringsministeriet
Julkaisuajankohta 25.3.2024 8.54
Uutinen

Matkailufoorumin 22.3.2024 pidetyssä kokouksessa foorumin jäsenet ja elinkeinoministeri Wille Rydman keskustelivat matkailun turvallisuudesta.

Keskustelua inspiroimaan kuultiin kaksi alustusta. Helsingin matkailupäällikkö Nina Vesterinen kertoi matkailun turvallisuussuunnitelmasta ja sen johtamisesta Helsingissä. Virkistyskäytön erityisasiantuntija Erkki Ollilla puolestaan esitteli luontomatkailun turvallisuusjohtamista Metsähallituksessa. 

Keskusteluissa todettiin, että turvallisuusasiat sekä riskien tunnistaminen ja niihin varautuminen ovat vahvasti esillä matkailualalla. Turvallisuus on tärkeä osa matkailupalvelujen laatua ja vastuullisuutta. Matkailuyritykset ja -alueet tekevät paljon toimenpiteitä turvallisuuden edistämiseksi yhteistyössä viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa. Velvollisuuksia tulee myös lainsäädännöstä, kuten esimerkiksi kuluttajapalveluturvallisuussääntelystä sekä EU-lainsäädännöstä. Turvallisuus on myös merkittävä osa Suomen maakuvaa. Esimerkiksi Visit Finlandin toimenpiteet matkailullisen maakuvan vahvistamiseksi edistävät myös mielikuvaa Suomesta turvallisena matkakohteena.  Teemasta käytiin vilkasta keskustelua ja yhteisesti toivottiin eri toimijoiden roolien ja vastuiden selkeyttämistä sekä viestinnän kehittämistä. 

Lisäksi ajankohtaisina asioina kuultiin kuluttajapalveluturvallisuussääntelyn uudistamisesta, Metsähallituksen Luontopalvelujen organisaatiomuutoksesta sekä pohjoisen ja itäisen Suomen ohjelmien valmistelun tilanteesta.

Matkailufoorumi 

Matkailufoorumin tehtävänä on toimia kansallisena neuvoa-antavana asiantuntijaryhmänä laajasti matkailun kehittämiseen liittyvissä strategisissa kokonaisuuksissa. Foorumin puheenjohtajana toimii elinkeinoministeri Wille Rydman. Foorumissa ovat edustettuina alan kannalta keskeiset ministeriöt sekä niiden hallinnonalojen yksiköt, maakuntien liitot ja valtion aluehallinto, matkailun alueorganisaatiot, matkailuyritykset, tutkimus- ja koulutusorganisaatiot sekä järjestöt. 

Lisätiedot 
johtava asiantuntija, Sanna Kyyrä, TEM, p. 029 504 7012