Kehysriihen päätökset sotilaallisen liikkuvuuden hankkeiden ensimmäisen vaiheen rahoituksesta
liikenne- ja viestintäministeriöpuolustusministeriö
Julkaisuajankohta
23.4.2026
14.00
Tyyppi:Tiedote
Hallitus sitoutuu käynnistämään maanpuolustuksen kannalta välttämättömät infrastruktuurihankkeet sekä varaamaan näille tarvittavan rahoituksen kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa käynnistetään hankkeita 112 miljoonalla eurolla eri puolilla Suomea.
Tässä vaiheessa päätettiin varata rahoitusta seuraaville hankkeille:
- "Rail Nordica" eli eurooppalaisen raideleveyden suunnittelun laajentaminen Torniosta Kemiin saakka
- valtatie 5 Leppävirta-Kuopio-välin lisärahoitus (varalaskupaikka)
- valtatie 21 Palojoensuu-Jatuni -lisärahoitus
- Keltin silta, Kouvola
- Kivisillansalmen silta, Kuopio
- valtatie 21 Tengeliöjoen sillat
- kantatie 92 Karigasniemen silta
Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu eräitä muita hankkeita, jotka eivät ole julkisia.
Kehysriihessä sovittiin, että hallitus valmistelee toisen vaiheen hankkeiden rahoituksen syksyn budjettiriiheen mennessä.
Lisätiedot: Antti Vesala, puolustusministerin erityisavustaja, p. 0295 140 099
Se även
Indiens handels- och industriminister Goyal besöker Finland den 16–17 juli
TEM
UM
VM
Typ:Pressmeddelande
Utgivningsdatum:16.7.2026 15.56
Statsminister Orpo: Ukrainas framgång är en investering i Europas framtid
VNK
Typ:Pressmeddelande
Utgivningsdatum:25.6.2026 18.48
Regeringen lämnade sin andra tilläggsbudgetproposition för 2026 till riksdagen
VM
VNK
Typ:Pressmeddelande
Utgivningsdatum:3.6.2026 14.49