Suomi myöntää UNICEFin kautta tukea vammaisohjeistukseen humanitaarisissa kriiseissä
Tiedote 97/2017
23.5.2017
Suomi on päättänyt myöntää tukea vammaisohjeistuksen laatimiseksi humanitaarisissa kriisitilanteissa. Tukea myönnetään YK:n lastenjärjestön UNICEFin kautta 178 000 euroa.
Tiistaina 23.5. tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Maailman humanitaarinen huippukokous Istanbulissa hyväksyi vammaisten asemaa humanitaarisissa tilanteissa koskevan julistuksen (Charter on Inclusion of Persons with Disabilities in Humanitarian Action). YK:n pääsihteeri nosti aloitteen yhdeksi kokouksen suurimmista saavutuksista ja merkittäväksi läpimurroksi. Suomi oli mukana järjestämässä erityisistuntoa, jossa julistus lanseerattiin.
"Suomi on aktiivisesti ajanut vammaisten aseman parantamista humanitaarisessa avustustoiminnassa. Julistuksen toimeenpano on vuodessa edennyt hyvin, ja pitkään laiminlyöty aihe on viimein saanut näkyvyyttä ja huomiota", sanoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen.
Yksi julistuksen keskeisimmistä ehdotuksista on globaalin ohjeistuksen ja standardien laatiminen sille, miten vammaisten ihmisten tarpeet ja oikeudet parhaiten huomioidaan humanitaarisessa avustustoiminnassa.
"Vammaiset lapset ovat kriisitilanteissa yksi heikoimmassa asemassa olevista ja unohdetuimmista ryhmistä. Humanitaaristen toimijoiden on luonnonkatastrofien ja konfliktien luomissa tilanteissa varmistettava, että vammaisten tarpeet nähdään ja heidän äänensä kuullaan", sanoo UNICEFin apulaispääjohtaja Justin Forsyth.
Vammaisten asemaan humanitaarisessa työssä on kiinnitetty tähän asti vain vähän huomiota. He kokevat kriisitilanteissa erityistä syrjintää ja jäävät helposti ilman tietoa, apua ja tarvitsemiaan palveluita. Vammaisia ja heitä edustavia järjestöjä konsultoidaan humanitaarisen toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja seurannassa vain harvoin.
Nyt laadittavan ohjeistuksen kautta luodaan standardit hyville käytännöille ja vahvistetaan humanitaarisen avun tuloksellisuutta, tehokuutta ja ihmisoikeusperusteisuutta. Ohjeistuksen valmistelu tapahtuu humanitaaristen järjestöjen yhteistyöelimen, Inter-Agency Standing Committeen (IASC) puitteissa.
Maailman humanitaarisissa kriiseissä vammaisia ihmisiä on noin 15 miljoonaa. Tutkimusten mukaan vammaisia menehtyy luonnononnettomuuksien ja konfliktien yhteydessä arviolta neljä kertaa enemmän kuin ei-vammaisia. Vammaisilla naisilla ja tytöillä on erityisen korkea riski joutua seksuaalisen väkivallan sekä hyväksikäytön ja moniperustaisen syrjinnän uhreiksi.
Lisätietoja: yksikönpäällikkö Claus Lindroos, puh +358 40 1321416, humanitaarisen avun yksikkö.
Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]