Ihmisoikeuspuolustajien suojaa tulee vahvistaa
Suomen tulee ulkopolitiikassaan ja esimerkiksi edustustoverkoston kautta tukea nykyistä aktiivisemmin ihmisoikeuspuolustajien työtä. Näin esittää eduskuntapuolueiden ja ihmisoikeusjärjestöjen edustajista koostuva kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunta (IONK).
Suomen tulee neuvottelukunnan mielestä tarjota poliittista suojelua mielipiteidensä ja toimintansa vuoksi väkivallan ja vakavan häirinnän kohteeksi joutuneille sekä lisätä taloudellista tukea paikallisille ihmisoikeusjärjestöille.
Neuvottelukunnan arvio Suomen ihmisoikeuspolitiikasta julkaistiin ja luovutettiin ulkoministeri Erkki Tuomiojalle tänään Helsingissä. Ulkoministeriö hyväksyi vuonna 2013 ihmisoikeusstrategiansa, jonka toimeenpanoa neuvottelukunta nyt ensi kerran arvioi.
Neuvottelukunta ehdottaa täydennyksiä Suomen nykyiseen ihmisoikeustoimintaan. Lisää panostusta halutaan ihmisoikeuspuolustajien suojelun ohella muun muassa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten toimeenpanon valvontaan, vammaisten henkilöiden esteettömään osallistumiseen sekä ihmisoikeuskoulutukseen ja -tiedotukseen. Suomen ihmisoikeuspolitiikan nykyisiä päätavoitteita - naisten ja suurimmassa syrjintävaarassa olevien väestöryhmien oikeuksia, taloudellis-sosiaalisia oikeuksia sekä kansalaisyhteiskunnan tukea - neuvottelukunta ei kuitenkaan halua muuttaa.
Julkaisutilaisuudessa puhuneen ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan Suomella on hyvät edellytykset vaikuttaa tehokkaasti kansainväliseen ihmisoikeuspäätöksentekoon. Uskottava kansainvälinen vaikuttaminen edellyttää myös omiin ihmisoikeusongelmiin puuttumista, Tuomioja korosti.
Helsingin Säätytalolla pidetyssä tilaisuudessa puhuivat Tuomiojan lisäksi muun muassa neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos, YK:n ihmisoikeusvaltuutetun Euroopan alueellinen edustaja Jan Jařab sekä afrikkalainen ihmisoikeuspuolustaja Hassan Shire ja heitä kommentoi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.
Kansainvälisten ihmisoikeusasian neuvottelukunnan arvio löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta: http://formin.finland.fi/public/download.aspx?ID=140593&GUID={806DFA04-F7CB-4F8F-BA8F-81AC2A36C07C}
Ulkoasiainhallinnon ihmisoikeusstrategia sekä ihmisoikeuspoliittinen toimintaohjelman 2013-15 löytyvät sivulta: http://www.formin.fi/public/default.aspx?nodeid=42553&contentlan=1&culture=fi-FI#julkaisut
Lisätietoja antaa ihmisoikeuspolitiikan yksikön päällikkö Nina Nordström, [email protected], +358 295 350 104