Alkolukon käytön laajentaminen ja rattijuopumuksen promilleraja iltakoulussa
Hallitus käsitteli iltakoulussaan 20. lokakuuta alkolukon käytön laajentamista ja rattijuopumuksen promillerajaa.
Hallitus linjasi, että liikenneturvallisuuden parantamiseen tähtäävänä toimenpiteenä alkolukko määrättäisiin ajo-oikeuden ehdoksi kaikille rattijuopumukseen syyllistyneille heti ensimmäisestä rattijuopumuksesta. Hallitus linjasi myös, että rattijuopumuksen promilleraja säilyy toistaiseksi ennallaan ja korosti kiinnijäämisriskin merkitystä näiden rikosten ehkäisemisessä.
Alkolukko on tehokas väline rattijuopumusten torjuntakeinona
Vuonna 2009 poliisin tietoon tuli noin 23 000 rattijuopumustapausta, joista noin puolet oli törkeitä rattijuopumuksia. Viimeisen viiden vuoden aikana rattijuopumustapauksissa on kuollut keskimäärin 86 ja loukkaantunut 1 024 henkilöä vuodessa.
Suomessa on kokeiltu alkolukolla valvottua ajo-oikeutta vuosina 2005–2008. Kannustavien tulosten perusteella rattijuopumukseen syyllistyneen alkolukkoajokortti vakinaistettiin vuonna 2008.
Tuoreen lain mukaan alkolukon käyttösuositus muuttuu pakolliseksi tilausajoina suoritettavissa koulu- ja päivähoitokuljetuksissa elokuussa 2011. Eduskunta on juuri hyväksynyt lain myös alkolukon teknisistä vaatimuksista ja hyväksymisestä.
Suomi on myös esittänyt, että EU:ssa toimittaisiin aktiivisesti autoteollisuuden suuntaan siten, että alkolukko tulisi vakiovarusteeksi uusiin ajoneuvoihin.
Hallitus esittää, että alkolukon käyttöönoton laajentamista selvitetään erillisessä työryhmässä. Työryhmä tekee myös luonnokset säädösehdotuksiksi vuoden 2011 loppuun mennessä.
Rattijuopumuksen promilleraja toistaiseksi ennallaan
Rattijuopumuksen promillerajaa ei toistaiseksi muuteta. Hallitus korosti kiinnijäämisriskin ja samaan suuntaan vaikuttavien muiden toimien, kuten alkolukon käyttöönoton laajentamisen vaikutuksia näiden rikosten ehkäisyyn.
Rattijuopumuksen promillerajan alentamista selvitetään eri ministeriöiden toimesta. Tavoitteena on laatia riippumaton ja perusteellinen tutkimus promillerajasta.
Oikeusministeriön työryhmä pohtii parhaillaan, onko tarvetta muuttaa vesiliikennejuopumusta koskevia säännöksiä. Nykyisin ruorijuopumuksen raja on yksi promille, mutta rikos täyttyy jo alemmalla promillemäärällä, jos veneen kuljettajan suorituskyky on huonontunut ja olosuhteet sellaiset, että teko on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Työryhmän määräaika päättyy helmikuun lopussa.
Lisätietoja: hallitusneuvos Anna-Liisa Tarvainen, liikenne- ja viestintäministeriö, p. 09 1602 8629 tai 0400 665 395 (alkolukko) ja lainsäädäntöneuvos Matti Marttunen, oikeusministeriö, p. 09 1606 7653 tai 050 566 7424 (promilleraja)