Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Valtio valmistelee osallistumista Finnairin suunnittelemaan pääomitusjärjestelyyn

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 29.4.2020 9.01
Tiedote 291

Finnair Oyj (”Finnair”) on ilmoittanut, että yhtiö alkaa valmistella osakeantia, koska koronavirustilanteesta aiheutuneet tappiot ovat vähentäneet yhtiön omia pääomia. Valtio tukee vastuullisena omistajana Finnairin suunnitelmaa.

Markkinatilanteen epävarmuudesta johtuen talouspoliittinen ministerivaliokunta on puoltanut, että eduskunnalta haetaan enintään 700 miljoonan euron suuruista valtuutta Finnairin pääomitusjärjestelyihin osallistumiseksi sisältäen nyt suunnitellun osakeannin sekä Finnairin mahdolliset muut pääomitusjärjestelyt. Yhtiön suunnitelman mukaan osakeannin kokonaismäärä olisi arviolta 500 miljoonaa euroa. Suomen valtion osuus Finnairin osakkeista ja äänistä on tällä hetkellä 55,8 %.

“Koronakriisin vaikutukset koko lentoliikenteeseen, ja siten myös alansa vahvimpiin lukeutuvaan Finnairiin, ovat olleet järisyttävän suuret. Valtio haluaa etukäteen varmistaa, että sillä on valmius yhtiön vakavaraisuuden riittävään tukemiseen erilaisissa tilanteissa. Nyt jos koskaan valtion vastuullisena, pitkäjänteisenä omistajana täytyy omalta osaltaan pyrkiä varmistamaan, että Suomessa on vahva lentoyhtiö myös tulevaisuudessa”, sanoo valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen.

Finnair on valtiolle strategisen intressin yhtiö. Kansainväliset lentoyhteydet ovat Suomelle välttämättömät ja yhtiön merkitys Suomen kansantaloudelle on suuri. Esimerkiksi matkailun kannalta lentoyhteydet ovat olennaiset. Suomen palvelu- ja matkailutoimialat ovat viime vuosina kasvaneet merkittävästi, koska Suomeen tuleva turismi on kukoistanut. Hyvät yhteydet ovat myös suomalaisen vientiteollisuuden toimintaympäristön kannalta keskeisiä asioita, ja kotimaan lentoreiteillä on oma roolinsa alueellisessa saavutettavuudessa.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta on puoltanut, että eduskunnalle annetaan ylimääräinen lisätalousarvioesitys, jolla katettaisiin valtion osallistuminen Finnairin pääomittamiseen. Finnairin hallituksen on tarkoitus esittää toukokuussa 2020 pidettävälle yhtiökokoukselle osakeantivaltuutuksen antamista järjestelyn toteuttamista varten.

Lisätiedot: erityisavustaja Tino Aalto, [email protected], 050 436 9188, osastopäällikkö Kimmo Viertola, [email protected], 029 516 0026, finanssineuvos Minna Pajumaa, [email protected], 029 516 0147

Ministerin haastattelupyynnöt: erityisavustaja Emilia Tervonen, [email protected], 050 5520676

 
Tillbaka till toppen