Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Valtiovarainministerit keskustelevat Kreikasta ja rakenteellisista uudistuksista

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 8.5.2015 15.00
Tiedote

Euroryhmä saa tilannekatsauksen Kreikasta maanantaina 11. toukokuuta. Tiistaina Ecofin-neuvosto käsittelee muun muassa rakenteellisten uudistusten etenemistä jäsenmaissa. Suomea edustaa Brysselissä valtiovarainministeri Antti Rinne.

Euroryhmän eli euromaiden valtiovarainministerien ei odoteta päättävän maksueristä Kreikalle. Kreikka voi saada lainaohjelmansa maksueriä vain, jos maa toteuttaa sovitut uudistukset. Maa on sitoutunut tervehdyttämään julkista talouttaan, jatkamaan laajoja rakenneuudistuksia ja pitämään kiinni sovitusta velkakestävyystavoitteesta.

Ministerit saavat tilannekatsauksen Kreikan taloudellisesta tilanteesta instituutioilta eli troikalta (EU:n komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF). Instituutiot kertovat myös, miten neuvottelut Kreikan hallituksen kanssa ovat edistyneet.

Euroryhmä totesi Riiassa 24. huhtikuuta, että prosessia on tehostettava, jotta aikataulussa pysyttäisiin. Kreikan hallitus on sen jälkeen tehnyt muutoksia neuvottelujärjestelyihin ja valtuuskuntansa kokoonpanoon.

Kreikan nykyinen lainaohjelma päättyy kesäkuun lopussa.

Taustatietoa Kreikan lainaohjelmasta

Raportti Irlannin talouden kehityksestä

Euroryhmä saa raportin Irlannin talouden kehittymisestä sen jälkeen, kun lainaohjelma päättyi joulukuussa 2013.

Irlannin talous on kääntynyt vahvaan kasvuun ohjelmassa tehtyjen uudistusten ansiosta. EU:n komissio ennustaa, että vahva talouskasvu jatkuu lähivuosina. Lisäksi Irlannin velkakirjojen korot ovat laskeneet merkittävästi ja maa on maksanut lainojaan etuajassa takaisin IMF:lle.

Euroryhmä valvoo ohjelmamaiden tilannetta, kunnes ne ovat maksaneet lainoistaan takaisin 75 prosenttia.

Taustatietoa Irlannin lainaohjelmasta

Euromaiden valtiovarainministerit keskustelevat myös talousnäkymistä sekä kasvuun ja työllisyyteen liittyvästä finanssipolitiikan ohjauksesta. Seuraavan kerran euroryhmä kokoontuu 18. kesäkuuta.

Neuvottelut investointirahastosta jatkuvat

EU-maiden valtiovarainministerit kuulevat Ecofin-neuvoston kokouksessa tilannekatsauksen Euroopan investointiohjelman valmistelusta.

Neuvoston puheenjohtajamaa, EU:n parlamentti ja EU:n komissio neuvottelevat parhaillaan asetuksesta, jolla perustetaan Euroopan strategisten investointien rahasto. Ministerit ovat jo aiemmin sopineet neuvoston kannasta asetukseen, eikä sitä ole tarkoitus muuttaa tässä kokouksessa

EU:n investointirahaston perustaminen etenee (uutinen 10.3.)

Rakenteellisiin uudistuksiin sitouduttava

EU:n komissio julkisti helmikuussa syvälliset analyysit jäsenmaiden makrotaloudellisista epätasapainoista. Epätasapainoja on 16 jäsenmaassa, ja Suomi kuuluu tähän joukkoon.

Komission helmikuiset maakohtaiset raportit sisältävät myös arvion siitä, miten rakenteelliset uudistukset ovat edenneet kussakin jäsenmaassa. Ministerit käyvät näistä arvioista keskustelun.

Ecofin-neuvoston on määrä hyväksyä päätelmät komission syvällisistä analyyseistä. Suomi voi hyväksyä päätelmäluonnoksen, jossa korostetaan vahvaa sitoutumista rakenteellisiin uudistuksiin.

Kokouksessa ei käsitellä komission ehdotuksia maakohtaisiksi suosituksiksi, sillä ne julkistetaan vasta 13. toukokuuta.

Syvälliset analyysit ja maakohtaiset suositukset ovat osa eurooppalaista ohjausjaksoa, jolla koordinoidaan jäsenmaiden talous- ja finanssipolitiikkaa.

Eurooppalainen ohjausjakso (neuvoston sivut)

Lisäksi ministerit käsittelevät muun muassa ikääntymisraporttia. Seuraavan kerran Ecofin-neuvosto kokoontuu 19. kesäkuuta.

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Susanna Ikonen, puh. 02955 30049, [email protected]

Finanssineuvos Pekka Morén (ohjelmamaat), puh 02955 30290, [email protected]

Antti Rinne Rahoitusmarkkinat Talouspolitiikka
 
Tillbaka till toppen