Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Hallitus päätti valtion palveluiden saatavuuden vahvistamisesta – linjaukset edistämään monipaikkaisen työn, opiskelun ja asumisen mahdollisuuksia

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 31.3.2022 14.18
Tiedote

Valtioneuvosto hyväksyi 31. maaliskuuta valtakunnallisen suunnitelman, jossa linjataan valtion palveluiden sijoittumisesta. Lisäksi valtioneuvosto teki periaatepäätöksen linjauksista, joilla edistetään monipaikkaista työtä, opiskelua ja asumista. Tarkoituksena on vahvistaa alueiden elinvoimaisuutta, turvallisuutta, valtion kilpailukykyä työnantajana ja yhdenvertaisuutta sekä huomioida samalla asiakas- ja kieliryhmät.

”Monipaikkaisuus ei ole vain tulevaisuutta, vaan se on läsnä jo nyt. Suunnitelmalla ja periaatepäätöksellä mahdollistetaan se, että pandemian aikana syntyneitä, hyväksi todettuja käytänteitä jatketaan joustavasti myös normaalioloissa. Lisäksi huomioidaan ihmisten tarpeiden muuttuminen palveluiden järjestämisessä. On hienoa saada tämä tärkeä työ valmiiksi. Tavoitteiden edistymistä seurataan edelleen työryhmässä, joka toimii hallituskauden loppuun saakka”, kuntaministeri Sirpa Paatero kommentoi.

Käyntiasiointi turvataan, vaikka digitaalisia palveluja käytetään yhä enemmän

Viranomaisten läsnäolo alueilla perustuu ennen kaikkea palveluiden tarpeeseen. Digitaalisilla palveluilla on iso merkitys tiedon hyödyntämisessä ja julkishallinnon toiminnan tehostamisessa. Laadukkaat digitaaliset palvelut ovat monille jo nyt mieluisin ja ensisijainen asiointikanava, ja tämän kehityssuunnan odotetaan vahvistuvan myös tulevaisuudessa. 

Käyntiasiointi on kuitenkin edelleen merkittävä palvelukanava kansalaisille ja erityisesti heille, jotka eivät voi tai halua käyttää sähköisiä palveluita. Kun rakennetaan palveluntuottajien yhteisiä asiakaspalvelupisteitä, on mahdollista turvata palveluiden saatavuus ja parantaa palvelutasoa alueilla. Samalla monipaikkaisuus edistää eri virastojen työntekijöiden mahdollisuutta työskennellä yhteisissä toimitiloissa useilla eri paikkakunnilla. 

Asiakaspalvelua kootaan ja yhteiskäyttöisiä työympäristöjä rakennetaan valtiovarainministeriön palvelu- ja toimitilaverkon uudistushankkeessa. Palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen tavoitteena on luoda yksi yhteinen valtionhallinnon asiakaspalveluverkko yhteistyössä kuntien ja Kelan kanssa vuoteen 2029 mennessä sekä tiivistää toimitilojen määrää vuonna 2021 hyväksytyn valtion toimitilastrategian mukaisesti. 

Monipaikkaista työtä ja opiskelua halutaan edistää myös koronapandemian jälkeen

Valtio edistää monipaikkaisen työn edellytyksiä koko työmarkkinoilla järjestämällä riittävät perustietotekniikkapalvelujen valmiudet ja tietoturvalliset ratkaisut monipaikkaiseen työntekoon. Myös viestintäpalveluiden esteettömyys ja saavutettavuus turvataan, jotta sähköisiä palveluita voidaan hyödyntää laajasti ja yhdenvertaisesti.

Monipaikkainen työ sopii niihin tehtäviin, joita pystytään tekemään turvallisesti digitaalisilla työvälineillä fyysisestä paikasta riippumatta. Valtiolla paikkasidonnainen ja monipaikkainen työ ovat samanarvoisia työtapoja. Monipaikkaisuudella vahvistetaan myös valtion kilpailukykyä työnantajana. Monipaikkaisuuden kehittämiseksi valtion virkamiesten osaamista ja johtamista tuetaan, jotta he osaavat toimia paremmin monipaikkaisessa työympäristössä.

Monipaikkaisuuskehityksen vaikutuksia kuntiin selvitetään ja nämä tulokset otetaan huomioon kuntapolitiikan kehittämisessä. Monipaikkaisuustoimenpiteet tukevat myös ilmastotavoitteiden saavuttamista.

Työryhmä seuraamaan ja arvioimaan valtakunnallisen suunnitelman tavoitteiden edistymistä

Valtiovarainministeriö asettaa yhteistyöryhmän hallituskauden loppuajaksi. Ryhmän tavoitteena on muun muassa kerätä ja arvioida tietoa valtion palvelurakenteen tilasta, palveluiden saatavuudesta ja valtion toimintojen sijoittumisesta. Ryhmässä ovat edustettuina kaikki ministeriöt, Kansaneläkelaitos ja Kuntaliitto. Lisäksi ryhmän tueksi asetetaan asiantuntijaryhmä valtion virastoista, joilla on laaja toimipaikkaverkosto tai jotka hoitavat laajasti asiakaspalvelutehtäviä. Ryhmän puheenjohtajana tulee toimimaan kuntaministerin erityisavustaja Antti Kotti.

Nyt tehdyt valtioneuvostotason linjaukset perustuvat uuteen valtion palveluiden saatavuuden ja toimintojen sijoittamisen perusteista annettuun lakiin, joka tuli voimaan vuoden 2022 alusta.

Lisätietoja:
Kuntaministerin erityisavustaja Antti Kotti, puh. 0295 160 548, antti.kotti(at)gov.fi
Osastopäällikkö Juha Sarkio, puh. 0295 530 031, juha.sarkio(at)gov.fi
Finanssineuvos Janne Öberg, puh. 0295 530 473, janne.oberg(at)gov.fi 

Hallintopolitiikka Sirpa Paatero Valtio työnantajana
 
Tillbaka till toppen