Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Kunnille korvataan covid-19-epidemiasta aiheutuneet kustannukset – valtionavustushaku aukeaa ensi viikolla

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 8.10.2021 11.31
Tiedote 293/2021

Valtioneuvosto on antanut asetuksen, jonka nojalla kunnille, kuntayhtymille ja Ahvenanmaalle korvataan covid-19-epidemiasta aiheutuneet välittömät kustannukset. Asetuksen mukaan valtionavustusta myönnetään erityisesti testaukseen, jäljittämiseen, rokottamiseen ja hoitoon.

Kustannukset korvataan valtionavustuksina pääosin laskennallisilla perusteilla. Toimintokohtainen avustuksen määrä määritetään kertomalla lukumäärätieto (esimerkiksi testausmäärä) asetuksessa vahvistetulla yksikkökorvauksella.

Korvausten taso mitoitetaan siten, että epidemian hoidosta aiheutuneet kustannukset tulevat valtakunnan tasolla kokonaisuudessaan täysimääräisesti katetuksi. Näin kunnille ei aiheudu koronakustannuksista alijäämää, mutta avustukset eivät myöskään aiheuta merkittävää ylijäämää.

Avustuskokonaisuuteen sisältyy myös asukaslukuun pohjautuva laskennallinen erä, jolla katetaan muita koronasta aiheutuneita välittömiä kustannuksia, kuten lisääntynyttä suojavarusteiden käyttöä ja kohonneita terveysturvallisuusvaatimuksia.

Lisäksi kokonaisuuteen sisältyy harkinnanvarainen osuus, jolla on mahdollista korottaa avustuksen määrää, jos laskennallisin periaattein määräytyvät korvaukset eivät tuota riittävää kompensaatiota. Kokonaisuudessa otetaan huomioon koko vuoden aikana hakijalle aiheutuneet kustannukset, hakijan saamat avustukset ja valtion muu rahoitus.

Kuntien covid-19-taudin torjuntaan liittyvissä toimissa kyse on lähtökohtaisesti lakisääteisesti kuntien järjestämis- ja kustannusvastuulle kuuluvasta toiminnasta. Poikkeuksellisessa pandemiatilanteessa on kuitenkin perusteltua, että valtio ottaa laajemman vastuun aiheutuneista kustannuksista.

Avustuksia myönnetään kuntien lisäksi sairaanhoitopiireille. Myös kuntayhtymät, jolle kunta on siirtänyt järjestämisvastuutaan, voivat hakea avustusta, mikäli kunta siirtää hakuoikeuden niille.

Valtionavustus tulee haettavaksi kahdessa erässä. Ensimmäinen haku aukeaa viikolla 41 ja toinen haku vuoden 2022 alussa.

Hakuaineistot julkaistaan sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilla:

Lisätietoja

hallitusneuvos Kalle Tervo, p. 0295 163 045, [email protected]

 
Tillbaka till toppen