Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Hallitus esittää vanhuspalveluiden henkilöstömitoituksen porrastamista 

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 17.11.2022 13.57
Tiedote

Hallitus on tänään 17.11. antanut eduskunnalle esityksen iäkkäiden ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoituksen porrastamisesta. Esityksen mukaan vähimmäismitoitus olisi 0,65 työntekijää asiakasta kohti 1.4.2023 alkaen ja 0,7 työntekijää 1.12.2023 alkaen.

Hyvinvointialueille mitoituksen toteuttamista varten osoitettava rahoitus ei muuttuisi porrastuksen johdosta, jotta alueilla voidaan toteuttaa henkilöstön saatavuutta parantavia toimia. Rahoitustason korotus vuonna 2023 olisi 128 miljoonaa euroa.

Hallituksen esitysluonnokseen annettiin yhteensä 37 lausuntoa. Esityksen tavoitetta pidettiin lähtökohtaisesti hyvänä nykyisessä henkilöstötilanteessa. Osa lausunnonantajista ei pitänyt hallituksen esityksen mukaista vähimmäismitoituksen aikataulua riittävän pitkänä, osa toivoi mitoituksen tulevaan voimaan nopeammin. Monissa lausunnoissa korostettiin, että henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden parantaminen vaatii myös muita toimia.

Lisätietoja

neuvotteleva virkamies Satu Karppanen, p. 0295 163 549
Sähköpostiosoitteet muotoa [email protected]

 
Tillbaka till toppen