Hallitus antoi esityksen vaalirahoituksen avoimuuden lisäämiseksi

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 26.2.2009 11.50
Tyyppi:Tiedote -

Hallitus hyväksyi tänään istunnossaan vaalirahoitusta koskevan lakiesityksen. Vaalirahoitusta koskevia säännöksiä aiotaan uudistaa niin, että rahoituksen avoimuus ja tieto ehdokkaiden mahdollisista sidonnaisuuksista lisääntyy. Uudistuksella pyritään myös rajoittamaan vaalikampanjoiden kulujen kasvua. Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle presidentin esittelyssä 27. helmikuuta.

Kaikissa yleisissä vaaleissa valittujen ja heidän varahenkilöidensä tulee tehdä ilmoitus vaalikampanjaa varten saamastaan tuesta ja kampanjan kuluista. Vaalirahoitukseen kuuluvaa tukea olisivat ehdotuksen mukaan rahana, tavarana, palveluna tai muulla vastaavalla tavalla saadut suoritukset. Myös tuki, jota ei ole annettu rahana, tulisi arvioida ja ilmoittaa euroina, lukuunottamatta tavanomaista talkootyötä.

Yksi tukija saisi antaa ehdokkaalle tukea kunnallisvaaleissa enintään 3 000 euron, eduskuntavaaleissa 6 000 euron ja europarlamenttivaaleissa 10 000 euron arvosta. Rajoitukset eivät kuitenkaan koskisi puolueen rekisteröidyn yhdistyksen antamaa tukea.

Erikseen tulisi ilmoittaa yksittäinen tuki ja sen antaja, jos tuen arvo on kunnallisvaaleissa yli 800 euroa, eduskuntavaaleissa yli 1 500 euroa sekä presidentinvaalissa ja europarlamenttivaaleissa yli 2 000 euroa. Jos tuki on annettu vastikkeellisesti eli esimerkiksi tavaroita tai palveluita ostamalla, ilmoitettaisiin vain tuen nettoarvo.

Ehdokkaan vaalikampanjan kuluiksi katsottaisiin ne, jotka ovat aiheutuneet ajalla kuusi kuukautta ennen vaalipäivää ja kaksi viikkoa vaalipäivän jälkeen. Kulut tulisi ilmoittaa yhteensä sekä eriteltyinä mm. mainontaan eri viestintävälineissä.

Kampanjakatto on tässä vaiheessa vapaaehtoinen ja vaalipiiri- tai kuntakohtainen. Puolueet voivat keskenään sopia kulloisissakin vaaleissa noudatettavasta kampanjakatosta. Ehdokas voi sisällyttää vaalirahoitusilmoitukseensa maininnan sitoutumisestaan puolueensa sopimaan kampanjakattoon.

Valvonta Valtiontalouden tarkastusvirastoon

Vaalirahoitusilmoituksia koskevat tehtävät keskitettäisiin Valtiontalouden tarkastusvirastoon. Se valvoisi ilmoitusvelvollisuuden noudattamista, julkistaisi ilmoitukset internetissä ja tarkistaisi ne. Tehokkaan valvonnan takaamiseksi Valtiontalouden tarkastusvirastolle annettaisiin valtuudet velvoittaa ehdokas sakon uhalla tekemään ilmoitus tai korjaamaan siihen liittyvä puute tai virhe.

Ehdokkaan tulisi tarvittaessa pystyä osoittamaan vaalikampanjansa rahoitus ja kulut luotettavalla tavalla. Tällainen olisi esimerkiksi kampanjan rahaliikennettä varten perustettu erillinen pankkitili. Jos kampanjakulujen kattamiseksi on otettu lainaa, suunnitelma sen takaisinmaksusta tulisi sisällyttää vaalirahoitusilmoitukseen.

Ennakkoilmoitus mahdolliseksi

Ehdokas voisi halutessaan toimittaa Valtiontalouden tarkastusvirastolle julkistettavaksi jo ennen vaaleja ennakkoilmoituksen, joka sisältää suunnitelman vaalirahoituksesta ja vaalikampanjan kuluista sekä mahdollisesti maininnan sitoutumisesta puolueen sopimaan kampanjakattoon.

Ehdokkaan tukiryhmän ja puolueen perusjärjestön vapauttamista rahankeräysluvasta vaalikampanjan ajaksi ei ehdoteta tässä vaiheessa, mutta asiasta on tarkoitus säätää myöhemmin.

Vaalirahoituksen valvonnan järjestämistä koskevia ehdotuksia on tarkoitus soveltaa jo kesäkuun europarlamenttivaaleissa. Ilmoitettavien tukimäärien suhteen kuitenkin noudatettaisiin tällä hetkellä voimassa olevia säännöksiä.

Lisätietoja:
lainsäädäntöjohtaja Sami Manninen, puh. (09) 1606 7690
erityisasiantuntija Kaisa Tiusanen, puh. (09) 1606 7953