Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Maahantulon rajoituksiin muutoksia

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 12.8.2021 13.48
Tiedote 95/2021

Ulkorajoja koskeviin maahantulon rajoituksiin tehdään pari ilmaantuvuuslukuihin perustuvaa muutosta. Valtioneuvosto päätti asiasta 12.8. ja päätös tulee voimaan 16.8. Suomeen voi kuitenkin tulla kaikista maista esittämällä hyväksyttävän todistuksen täydestä rokotussarjasta.

Ulkorajaliikenteellä tarkoitetaan Suomen ja Schengen-alueeseen kuulumattomien kolmansien maiden välistä liikennettä. 5.8.2021 tehtyä päätöstä muutetaan niin, että maahantulorajoitukset palautetaan Kosovon asukkaille Kosovosta Suomeen saapuvassa liikenteessä ja Pohjois-Makedonian asukkaille Pohjois-Makedoniasta Suomeen saapuvassa liikenteessä. Jos näistä maista saapuva henkilö ei ole saanut täyttä rokotussarjaa, sallittuja maahantuloperusteita ovat paluu Suomeen, paluu muihin EU- tai Schengen-valtioihin, säännöllisen reittiliikenteen kauttakulku lentoasemalla tai muu välttämätön syy.

Maahantulon rajoituksiin ei tule muita muutoksia. Sisärajavalvonta poistettiin 26.7. alkaen eli siitä lähtien Suomeen on voinut saapua EU- ja Schengen-maista vapaasti ilman matkustusrajoituksia.

Katso voimassa olevat maahantulon rajoitukset ja terveysturvallisuusvaatimukset alla olevilta verkkosivuilta.

Lisätiedot:

Rajavartiolaitos neuvoo kansalaisia rajanylitysliikenteestä puhelimitse ja sähköpostitse. Palvelua on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi arkisin klo 8-16 välisenä aikana numerossa 0295 420 100. Kysymyksiä voi myös lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].

Jos sinulla on kysyttävää karanteeni- / testivaatimuksista, ota yhteyttä Valtioneuvoston koronainfo -palvelupuhelimeen 0295 535 535 tai käy THL:n verkkosivuilla.

 
Tillbaka till toppen