Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmien toimeenpanoon 16,1 milj. euroa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 9.10.2025 14.48
Tyyppi:Tiedote
Elinkeinoministeri Sakari Puisto
Elinkeinoministeri Sakari Puisto

Valtioneuvosto on 9. lokakuuta 2025 päättänyt kohdentaa valtion vuoden 2025 talousarviossa alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemiseen 16 106 000 euron myöntövaltuuden Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmien toimeenpanoon.

Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmat perustuvat Orpon hallitusohjelmaan, ja niiden tavoitteena on edistää alueiden taloudellista kasvua, elinvoimaa, investointeja, osaamisen kehittämistä ja työvoiman saatavuutta. Lisäksi toimenpiteillä vahvistetaan koko Suomen huoltovarmuutta ja omavaraisuutta muuttuneessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa. Osa ohjelmien toimenpiteistä on ylihallituskautisia.

Rahoittavana viranomaisena kohdennetun myöntövaltuuden osalta toimii Etelä-Karjalan liitto. Valinta perustuu Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelma-alueisiin kuuluvien maakuntien yhteiseen esitykseen. Työ- ja elinkeinoministeriö myöntää erillisillä päätöksillä tarvittavat määrärahat Etelä-Karjalan liitolle.

Myöntövaltuus jaetaan indikatiivisesti siten, että Itäisen Suomen ohjelmaan kohdennetaan 12 000 000 euroa ja Pohjoisen Suomen ohjelmaan 4 106 000 euroa. Itäisen Suomen suurempi osuus perustuu alueen haastavampaan talous- ja työllisyystilanteeseen ja siihen että ohjelma-alueeseen kuuluu useampia maakuntia.

”Tämä määrärahapäätös on tärkeä koko Suomen kestävälle kasvulle. Nyt Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmien rahoitus tulee kohdentaa aidosti isoihin, ylimaakunnallisiin hankekokonaisuuksiin, joilla tavoitellaan laajaa vaikuttavuutta ja vahvistetaan alueiden välistä yhteistyötä”, sanoo elinkeinoministeri Sakari Puisto.

Hankkeiden tulee edistää vähintään kahden maakunnan alueen kehitystä, ja ne voivat olla joko useamman hakijan yhteishankkeita tai yksittäisen hakijan hankkeita edellytyksien täyttyessä. Myöntövaltuutta voidaan käyttää Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmien kuuden teeman edistämiseen alueiden omien painotusten mukaisesti:

  • Kestävä kasvu, uudistavat investoinnit ja alueiden elinvoima
  • Puhdas energia ja digitaalinen puhdas kasvu
  • Kestävä matkailu
  • Osaaminen ja osaavan työvoiman saatavuus
  • Turvallisuus, huoltovarmuus ja omavaraisuus
  • Fyysinen ja digitaalinen saavutettavuus

Hankehaun valmistelua, hankkeiden valintaa ja ohjausta varten asetetaan ohjausryhmä, jossa ovat edustettuina ainakin ohjelma-alueiden maakuntaliitot sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Ohjausryhmä raportoi hankekokonaisuuden edistymisestä Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmien neuvottelukunnille, joiden tehtävänä on seurata toimien täytäntöönpanoa hallituskauden aikana.

Lisätietoja:
elinkeinoministerin erityisavustaja Teemu Hartikainen, puh. 050 563 0200
johtava asiantuntija Hanna-Maria Urjankangas, TEM, puh. 0295 047 127

Sähköpostimme ovat muotoa [email protected]