Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Hallitus esittää muutoksia työntekijän henkilötietojen keräämiseen

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 24.3.2022 14.02
Tiedote

Ehdotus selkeyttäisi työnantajan oikeutta kerätä työntekijän henkilötietoja. Muutoksen tavoitteena olisi selkeyttää sääntelyä suhteessa tietosuoja-asetukseen ja työelämän käytäntöihin. Hallitus antoi eduskunnalle esityksensä muutosehdotuksesta niin sanottuun työelämän tietosuojalakiin 24.3.2022.

Työntekijän henkilötietojen kerääminen muualta kuin työntekijältä itseltään edellyttää pääsääntöisesti työntekijän suostumusta. Jatkossa suostumusta ei tarvittaisi, kun työnantaja kerää työntekijän henkilötietoja työsuhteen aikana laissa säädettyjen oikeuksiensa tai velvollisuuksiensa toteuttamista varten.

Ilman suostumusta voisi kerätä esimerkiksi työsuoritukseen liittyviä tietoja työn johtamista tai valvontaa varten. Suostumusta ei tarvittaisi myöskään silloin, kun henkilötietojen käsittelystä on säädetty toisin muualla lainsäädännössä. Työntekijän henkilötiedot on kuitenkin jatkossakin kerättävä ensisijaisesti työntekijältä itseltään.

Suostumusta edellytettäisiin edelleen esimerkiksi silloin, kun työntekijän henkilötietoja kerätään rekrytointia varten muualta kuin työntekijältä itseltään. Lisäksi tietojen keräämistä sekä suostumuksella että ilman sitä rajoittaisi jatkossakin tarpeellisuusvaatimus. Työnantaja saa käsitellä vain välittömästi työntekijän työsuhteen kannalta tarpeellisia henkilötietoja.

Voimassaoleva sääntely epäselvää suhteessa EU-lainsäädäntöön

Suostumusta koskeva sääntely on epäselvää suhteessa tietosuoja-asetuksen vaatimuksiin. Henkilötietojen käsittelyperusteena olevan suostumuksen tulisi olla vapaaehtoinen. Työntekijällä ei kuitenkaan yleisesti ole mahdollisuutta aidosti harkita suostumuksen antamista, kun työnantaja työsuhteen aikana kerää tietoja esimerkiksi työsuorituksen seurantaa ja arviointia varten. Työnantajan lakisääteisten velvoitteiden toteuttamiseksi tarpeellinen henkilötietojen kerääminen ei myöskään voi olla riippuvaista työntekijän suostumuksesta.

Nykyinen sääntely on aiheuttanut epäselvyyksiä sen suhteen, milloin työntekijän henkilötietojen kerääminen edellyttää työntekijän suostumuksen hankkimista. Epäselvyyksiä on liittynyt myös sääntelyn soveltamiseen yhdessä tietosuoja-asetuksen kanssa. Muutoksella pyrittäisiin vähentämään lainsäädännön soveltamisessa ilmenneitä ongelmia. 

Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. 

Lisätiedot:
erityisasiantuntija Johanna Ylitepsa, TEM, p. 029 506 4207

 
Tillbaka till toppen