Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Betonimurskeen jätteeksi luokittelun päättyminen etenee

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 19.10.2021 14.22
Uutinen

Ympäristöministeriö lähetti 15.10.2021 EU-komission ennakkonotifiointimenettelyyn asetusluonnoksen arviointiperusteista, joilla rakentamisessa käytetty betonimurske lakkaisi olemasta jätettä. Notifiointi kestää lyhyimmillään kolme kuukautta. Tavoitteena on saada rakennusalan paljon odottama asetus voimaan keväällä 2022.

Asetusluonnosta on muutettu jonkin verran lausuntokierroksella saadun palautteen perusteella. Siihen otettiin esimerkiksi mukaan betoniasema-asetuksen mukaiset betoniasemat, jotka murskaavat betonin tuotannossa syntyvää ylijäämäbetonia. Linkki notifiointiin lähetettyyn asetusluonnokseen löytyy uutisen lopusta.

Betonimurske on suurin yksittäinen rakennusjätejae ja tärkeä raaka-aine. Sitä syntyy vuodessa noin kaksi miljoonaa tonnia. Asetuksessa säädettäisiin niistä arviointiperusteista, joilla betonijätteestä valmistettu betonimurske lakkaa olemasta jätettä ja määritellään uudelleen tuotteeksi. Näin sitä voitaisiin käyttää asetuksessa määriteltyihin käyttötarkoituksiin kuten vastaavaa uutta tuotetta.

Asetus tuo betonijätteen käyttöön uuden väylän. Betonimurskeen nykyiset käyttötavat jäävät voimaan. Näitä ovat esimerkiksi MARA-asetuksen (valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisesta) mukainen maarakennuskäyttö. Uuden asetuksen suhdetta muihin asetuksiin ja asetettujen raja-arvojen perusteita selvennetään myöhemmin julkaistavassa taustamuistiossa.

Materiaalien jätteeksi luokittelun päättyminen (niin sanottu End of Waste -menettely) on tärkeä mutta monimutkainen kiertotalouden kysymys. Materiaaleja halutaan uusiokäyttöön, mutta samalla on varmistettava, että ne ovat riittävän puhtaita korvatakseen täysin uusia materiaaleja.

Uusiomateriaalien tuotteistamisen mahdollisuuksia ja pullonkauloja mietitään parhaillaan muun muassa ympäristöministeriön asettamassa laajapohjaisessa työryhmässä.

Lisätietoja

Jouni Nissinen
Erityisasiantuntija
p. 0295 250 028
[email protected]

Outi Iso-Markku
Erityisasiantuntija
p. 0295 250 057
[email protected]

 
Tillbaka till toppen