Pääministeri Vanhanen valtioneuvoston 200-vuotistilaisuudessa Turun linnassa

Arvoisa Tasavallan Presidentti ja tohtori Arajärvi,
Arvosia presidentti Koivisto,
Arvoisa presidentti Ahtisaari,
Arvoisa eduskunnan puhemies,
Arvoisat suurlähettiläät,
Hyvät kutsuvieraat,

Valtioneuvoston puolesta minulla on kunnia kiittää niistä ystävällisistä sanoista, joita Te arvoisa Tasavallan Presidentti ja te herra eduskunnan puhemies osoititte valtioneuvostolle sen 200-vuotispäivänä.

Käytän tilaisuutta esittääkseni myös toisen kiitoksen. Oman suomalaisen hallintomme merkkipäivänä tervehdin ja kiitän kaikkia valtion palveluksessa olevia työstä maan ja kansan hyväksi. Muistamme myös kaikki kiitollisuudella niitä, jotka ovat palvelleet ennen meitä.

Oman hallintomme alkua merkitsi nykyisten valtioneuvoston ja korkeimpien oikeuksien edeltäjän, Suomen suuriruhtinaskunnan hallituskonseljin ensimmäinen istunto täällä Turussa päivälleen 200 vuotta sitten.

Meillä on kaikki syy muistaa myös niitä suomalaisia, jotka noina vuosina ottivat aloitteen käsiinsä autonomisen Suomen ja sen oman hallinnon toteuttamiseksi. Marsalkka Mannerheimin isoisän isä vapaaherra Carl Erik Mannerheim, piispa Jakob Tengström ja heidän aikalaisensa eivät tietenkään voineet nähdä, mitä tulevaisuus toisi mukanaan. Tänään tiedämme, että tuo aika avasi tietä kohti itsenäistä, nykyaikaista, parlamentaarisen demokratian Suomea.

Suomalaisten voima kansakunnan rakentamisen pitkässä historiassa on ollut se, että kussakin suuressa murroksessa meillä on ollut viisautta ja rohkeutta vastata ajan haasteeseen, puolustaa saavutettua ja tavoitella sitä, mikä on mahdollista.

Vanhimpana aikana suomalaiset heimot eivät ehtineet kehittää omaa valtiollista yhteyttä ennen kuin Rooman ja Bysantin kirkkojen kilpajuoksu pohjoiseen päätyi täällä lännen voittoon.

Turkuun perustettiin pian oma piispanistuin korostaen sekä paikallisia tarpeita että suoria yhteyksiä Euroopan kulttuurikeskuksiin. Suomesta ei tullut Ruotsin alusmaata vaan jo vuodesta 1362 alkaen suomalaisten edustajat osallistuivat tasavertaisina valtakunnan kuninkaanvaaliin ja valtiopäiville.

Eurooppalaisen reformaation aika teki mahdolliseksi suomenkielen ja pohjoismaisen vastuullisen vapauden mielenlaadun nousun, ja Suomessa toteutettiin ”Kreivin aikaan” uuden ajan vaatima hallinnon, oikeuslaitoksen ja yliopiston kehitystyö.

Valistuksen ja hyödyn 1700 -luku merkitsi myös Suomessa sivistyksellistä ja taloudellista nousua, mutta samalla se myös synnytti maanosassamme voimat, jotka tulivat muokkaamaan historiaamme, Pietari Suuren Venäjän ja Ranskan suuren vallankumouksen.

Näiden voimien kohtaaminen Tilsitissä heinäkuussa 1807 johti lopulta yhtenä monista, mutta meille tärkeänä seurauksena Suomen Sotaan, Porvoon valtiopäiviin ja Haminan rauhaan sekä autonomiseen Suomen suuriruhtinaskuntaan ja sen oman hallituskonseljin ja hallinnon muodostamiseen.

Suomelle autonomisen aseman saavuttaminen Venäjän keisarikunnan yhteydessä merkitsi historiamme ensimmäistä sadan vuoden rauhan kautta, pohjoismaisten perinteiden ja oman uskonnon jatkumista sekä keskeisten nykyajan laitosten perustamista.

Nykyajan termein, maassamme järjestettiin ensin hallintomalli - governance - jatkamalla Ruotsi-yhteyden ajan pohjoismaisia instituutioita ja asettamalla niiden johtoon oma keskushallinto. Sen rinnalla alkoi vähitellen ja lopulta voitti kansallinen herätys - nation building - sivistysliikkeenä, joka antoi sisällön hallinnon rakenteille ja koko yhteiskunnalle.

K. J. Ståhlberg kuvasi parlamentaarisen demokratian nousua Euroopassa sanomalla, että perinteinen kuninkaan hallinnosta vastaava neuvosto tuli yhä enemmän riippuvaiseksi kansaa edustavasta parlamentista ja lopulta kokonaan sen luottamuksesta. Juuri tähän tapaan kehitys kulki myös Suomessa.

Kuusisataavuotisen Ruotsi-yhteyden aikana olimme osa valtakunnan valtiollista toimintaa ja hallintoa. Vuonna 1809 saimme sekä autonomisen valtion että Venäjän keisarista riippuvan kotimaisen hallituskonseljin johtamaan sitä. Seuraavat sukupolvet ensin kehittivät ja sitten demokratisoivat ja parlamentarisoivat maata ja sen hallitusta.

Näitä askeleita olivat Krimin jälkeen vuodesta 1863 toistuneet valtiopäivät, vuoden 1906 yksikamarinen eduskunta ja lopulta itsenäistyminen ja vuoden 1919 parlamentaarinen hallitusmuoto, jossa vielä oli mukana kompromissia tasavaltalaisten ja perinteisten katsomusten välillä.

Uskon, että tulevat historioitsijat liittävät myös vuoden 2000 perustuslain parlamentaarisen askelen laajempaan eurooppalaiseen, kylmän sodan päättymisen jälkeiseen yhteyteen. Uskon edelleen maltillisesti vahvistuvan parlamentarismin olevan pitkän perinteemme luontaista jatkoa.

Samaan historian pitkään kaareen ja sen kylmän sodan päättymisen jälkeiseen aikaan liittyy myös jäsenyytemme Euroopan unionissa vuodesta 1995.

Euroopan unionin jäsenyys on tuonut merkittävän lisän valtiollisen toiminnan luonteeseen ja käytäntöön. Niihin kuuluu tietenkin maamme eduista huolehtiminen unionissa, mutta myös osallistuminen koko maanosamme rakentamiseen ja unionimme kautta vaikuttaminen koko ihmiskunnan kysymyksiin.

EU-asioiden hoidossa onnistuimme yhdistämään parlamentaarisen perinteemme hyvään hallitus- ja hallintokäytäntöön. Euroopan unionissa käsiteltävien asioiden suuri määrä merkitsee sitä, että myös valtioneuvoston ja hallinnon käytännön työssä niillä on suuri merkitys.

Niinpä esimerkiksi viikoittainen EU-ministerivaliokunta on yksi hallituksen keskeisistä työmuodoista.

Arvoisat vieraamme,

Tänään olemme itsenäinen tasavalta ja Euroopan unionin jäsen. Elämme vakaassa ympäristössä, hyvissä suhteissa naapureidemme kanssa.

Nykyajan valtion tehtävinä ovat säilyneet inhimillisen yhteisön vanhimmat tarpeet, oikeusjärjestyksen muodostaminen ja ylläpitäminen sekä turvallisuus.

Uusi aika on liittänyt niihin ihmisoikeudet sekä oikeudenmukaiset sosiaaliset ja sivistykselliset palvelut koko maalle ja koko kansalle.

Myös tulevina vuosikymmeninä valtiollisen johdon tehtävä on kehittää hallintoa vastaamaan yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin.

Tämän päivän länsimaiset valtiot ovat kuitenkin perustavalla tavalla uudessa tilanteessa ja uusien tehtävien keskellä, niin myös Suomi. Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta alkanut talouden ja yhteiskunnan nykyaikaistuminen on edennyt ja jatkaa etenemistään globalisaation nimellä läpi maapallon.

Suomen talouden voima ovat olleet pitkästä sivistysperinteestä nouseva osaaminen, pohjoismainen yhteiskuntamalli ja luonnonvarat. Niiden avulla me olemme luoneet vientivetoisen talouden ja hyvinvoinnin.

Mutta nyt tuotantomme kilpailee maailmassa, jossa myös monilla muilla on hyvää osaamista, mutta aivan toisenlaiset kustannukset - tai jossa esimerkiksi puuraaka-aine kasvaa viisi tai kymmenen kertaa nopeammin kuin Suomessa.

Tämän vuosisadan alun tilanne on meille uusi myös omista sisäisistä syistämme.

Viime sotien jälkeen meillä on jokaisessa taloutemme murrosvaiheessa ollut jokin luontainen kantovoima: jälleenrakennus ja valtion investoinnit, suuri rakennemuutos maatalousyhteiskunnasta teollisuuteen ja palveluihin, investoinnit uuteen teknologiaan ja Nokia.

Nyt tällaisia suuria tekijöitä ei ole tarjolla ja meillä on erityisen epäedullinen väestörakenne. Olemme myös taantuman aikana joutuneet ylläpitämään palveluita ja työllisyyttä turvautumalla alijäämään, jonka maksaminen alkaa ensi vuosikymmenellä. Vain siten voimme koota voimia vastaamaan seuraaviin murroksiin.

Vielä viime vuosisadalla joutuivat Euroopan valtiolliset johtajat tarjoamaan kansoilleen verta, hikeä ja kyyneleitä. Olemme nyt siinä suhteessa paremmassa asemassa, että selviämme kovalla työllä ja hiellä.

Mutta maapallonlaajuisella nykyaikaistumisella on myös toinen puoli. Monet kansat eivät siitä selviä, mikä voi johtaa lopulta meillekin vaikuttaviin arvaamattomiin seurauksiin. Kun tänään kysytään, miksi olemme mukana kehitysyhteistyössä tai kriisinhallinnassa, vastaus on ihmisyys ja sen kehitystarve maailman mitassa.

Mutta maapallonlaajuisella nykyaikaistumisella on kolmaskin puolensa, joka ajaa kaikkien muiden ohi ja yli. Se on ilmastonmuutos, tai itse asiassa maapallolla elämää ylläpitävien ekosysteemien ja pahimmassa tapauksessa lopulta itse ihmisen elinolosuhteiden vaarantuminen. Siksi tämän vuosisadan ensimmäinen ja tärkein tehtävä on saada ilmastonmuutos hallintaan sekä ihminen ja luonto kestävään tasapainoon.

Kestävän kehityksen vaatimus ja nousevien talouksien haaste tulevat saamaan meidät pohtimaan nykyaikaisen elämäntavan perusteita ja mahdollisuuksia.

Silloin valistuksen, vapauden ja taloudellisen hyvinvoinnin suurten aatteiden rinnalla korostuvat jälleen humanismin ja reformaation sivistysperinteet.

Bästa åhörare,

För två hundra år sedan blev vi finländare som ny nation delaktiga i det stora drama som är Europa, och vi har klarat oss minst sagt hyfsat. Olika generationer har förstått förändringskrafterna i sin tid och varit redo att möta det oundvikliga.

De oundvikliga frågorna under det nya århunrandet är klimatförändringen, de nya ekonomierna, de fattigastes kriser och kulturernas omvälvning och ökade samspel.

När vi förstår vilka möjligheter de medför, klarar vi oss vidare med arbete och samarbete, med kompetens och vårt lands naturresurser.

Valtiollisen toiminnan tehtävä on myös tulevaisuudessa puolustaa ja syventää parlamentarismia ja pitää huolta koko maan ja kansan hyvinvoinnista, ymmärtäen niiden pohjimmiltaan tulevan työteliäiden sekä yritteliäiden kansalaisten arkipäiväisestä ponnistelusta ja yhteisvastuusta.

Aika vaatii, että omankin valtiomme tehtävissä tulee yhä tärkeämmäksi suomalaisten voimien kokoaminen vaikuttamaan ihmiskunnan suuriin kysymyksiin finanssikriiseistä kehityskriiseihin. Silloin korostuvat entistäkin enemmän hyvät naapurisuhteet, pohjoismainen yhteistyö, Euroopan unionimme ja sen vahva kehittäminen sekä aktiivinen toiminta globaaleissa järjestöissä.
Viime vuosisadan opit eivät enää anna meille riittäviä tienviittoja, mutta se ei saa johtaa kyynisyyteen. Tulevaisuus on niiden, jotka tarttuvat sen tekemiseen.

Arvoisat vieraamme,

Muistakaamme siis niitä, jotka kaksisataa vuotta sitten jatkoivat edellisten sukupolvien työtä ja vastasivat oman aikakautensa haasteeseen. Ymmärtäkäämme J.V. Snellmanin tavoin, että silloin ja nyt työ isänmaan hyväksi on meidän osamme yleisinhimillisestä kehityksestä. Lisätkäämme siihen, että mitä elinvoimaisempi kansakuntamme on sitä paremmin se voi vaikuttaa myös meille itsellemme elintärkeiden ihmiskunnan kysymysten ratkaisuun.

Jatkakaamme siis sen puolesta, että kansakunta jokaisena elettynä päivänä nousee loistossaan ja että annamme oman panoksemme koko ihmiskunnan kukoistukseen.