Vuorineuvoksen arvonimi kallistuu ‒ hallitus esittää muutoksia arvonimiverolakiin
Esityksessä arvonimiveroja korotettaisiin. Samalla alemman verokannan soveltamista julkisyhteisöjen palveluksessa oleville henkilöille myönnettyihin arvonimiin selkeytettäisiin. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2026 alkaen.
Esitys on valmisteltu valtioneuvoston kansliassa yhteistyössä valtiovarainministeriön kanssa. Esitys koskee arvonimiä, jotka tasavallan presidentti myöntää arvonimiasetuksen mukaisesti. Tällaisia arvonimiä on 114.
Arvonimiverot päivitetään yleisen kustannuskehityksen huomioon ottamiseksi
Arvonimistä suoritetaan arvonimiverolain mukaista arvonimiveroa. Mitä arvokkaammasta arvonimestä on kyse, sitä korkeampi veron määrä on.
Arvonimiveroihin esitetään noin 35 prosentin korotusta. Alimmissa arvonimiryhmissä korotus olisi prosentuaalisesti tätä suurempi, jotta vero kattaisi myös näihin ryhmiin kuuluvien arvonimien osalta arvonimihakemusten käsittelyn viranomaiskustannukset. Euromääräisesti korotukset olisivat alimmissa ryhmissä kuitenkin pieniä. Samalla veroasteikkoon tehtäisiin pyöristyksiä kiinnittäen huomiota eri arvonimiryhmien väliseen suhteeseen.
Nykyistä arvonimiveroasteikkoa on sovellettu vuodesta 2002 lähtien. Korotuksia esitetään nyt, jotta arvonimistä suoritettavat verot vastaisivat paremmin vuosina 2002–2025 toteutunutta yleistä kustannuskehitystä ja nykyisiä arvonimien käsittelykustannuksia.
Ehdotettuja uusia arvonimiveroja voi tarkastella tästä taulukosta. Esimerkiksi vuorineuvoksen arvonimestä suoritettava vero nousisi 48 400 eurosta 65 000 euroon.
Alemman verokannan julkisyhteisöluetteloa täydennetään
Arvonimiveroa kannetaan kahden verokannan (täysimääräinen ja alempi) mukaan. Alempaa verokantaa sovelletaan, jos arvonimen saaja on julkisyhteisön päätoimisessa palveluksessa.
Esityksellä täydennettäisiin veroasteikon luetteloa julkisyhteisöistä, joiden päätoimisessa palveluksessa oleville henkilöille myönnetyistä arvonimistä peritään veroasteikon alemman verokannan mukaista veroa. Luettelossa mainitaan nykyisin valtio, kunta ja kirkko.
Luetteloon lisättäisiin hyvinvointialue, hyvinvointiyhtymä, Euroopan unioni sekä sellainen kansainvälinen järjestö tai kansainvälinen toimielin, jonka toimintaan Suomi jäsenvaltiona osallistuu. Luetteloon lisättäisiin niin ikään ne julkisyhteisöt, joiden osalta alempaa verokantaa sovelletaan jo vakiintuneesti.
Kahden eri veroasteikon soveltaminen arvonimiä myönnettäessä perustuu arvonimijärjestelmän historiallisiin erityispiirteisiin.
Muutosten voimaantulo ja taloudelliset vaikutukset
Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2026 alkaen. Korotettuja veromääriä alettaisiin soveltaa vuoden 2026 alussa alkavalla arvonimien hakukierroksella.
Korotusten vaikutusta valtion verokertymään ei ole mahdollista arvioida tarkasti. Vaikutus riippuu siitä, miten korotukset vaikuttavat arvonimihakemusten määrään. Jos hakemusten määrä pysyisi ennallaan, nousisi vuosittainen kertymä laskennallisesti noin 860 000 eurosta noin 1 160 000 euroon. Jos hakemusten määrä laskisi esimerkiksi 20 %, kasvaisi vuosittainen verokertymä laskennallisesti noin 924 000 euroon.
Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Heidi Kaila p. 0295 160 313, valtioneuvoston kanslia (hallituksen esitys) ja [email protected] (yleiset tiedustelut arvonimiasioista)
Valtioneuvoston sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]
Valtioneuvoston päätös 9.10.2025
Lisätietoa arvonimiasioista