Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Ollaan ihmisiksi -kampanjalla epäasiallista käytöstä vastaan

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 4.12.2017 13.05
Uutinen

Moni kaupan alan ammattilainen joutuu päivittäin kohtaamaan työssään epäasiallista käytöstä. Tänään 4.12. käynnistyvällä Ollaan ihmisiksi -kampanjalla halutaan herätellä kuluttajat miettimään omaa rooliaan niin myyjien kuin muidenkin asiakaspalvelutyötä tekevien työhyvinvoinnin edistämisessä.

Kaupan ammattilaisten työssään kohtaama epäasiallinen käytös on lisääntynyt viime vuosina. Tämä käy ilmi Kaupan liiton marraskuussa 2017 teettämästä yritys- ja kuluttajakyselystä ja Palvelualojen ammattiliitto PAMin vuoden 2017 jäsenselvityksestä.

– Kaupan liiton selvityksessä 63 prosenttia yritysvastaajista kertoi henkilökunnan nimittelyn ja haukkumisen lisääntyneen. Kuluttajista 30 prosenttia oli törmännyt muiden asiakkaiden häiriköintiin erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa, ja heistä peräti 52 prosenttia nimenomaan kaupassa, kertoo Kaupan liiton työmarkkinajohtaja Anna Lavikkala.

– Työnantajan kannalta on kyse työsuojelusta ja henkilökunnan turvallisuudesta. Kauppa on elinkeinoelämän suurin työllistäjä ja myös suurin nuorten työllistäjä. Meille on tärkeää, että kauppa on turvallinen ja viihtyisä työpaikka, Lavikkala jatkaa.

PAMin jäsenselvitys vahvistaa huonon käytöksen lisääntymisen. - Selvityksemme mukaan myyjien kokema sanallinen väkivalta on yleistynyt. Myyjistä 9 prosenttia kertoi kokevansa sitä vähintään kerran viikossa. Tulosten perusteella on selvää, että asiaan pitää puuttua, vahvistaa PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo.

Työministeri Lindström kampanjan suojelijana

Työssä kohdattu epäasiallinen käytös ei ole yksin kaupan ongelma. Työ- ja elinkeinoministeriön vuoden 2016 työolobarometrin mukaan 33 prosenttia palkansaajista koki kiusaamista tai henkistä väkivaltaa asiakkaiden taholta.

– Me kuluttajat voimme omalla käytöksellämme vaikuttaa asiakaspalvelijoiden työhyvinvointiin. Meidän on osattava astua toisen ihmisen asemaan, muistuttaa työministeri Jari Lindström, joka toimii kampanjan suojelijana.

Lindström painottaa myös kampanjan laajempaa merkitystä yhteiskunnalle. - Kampanjalla halutaan edistää hyvinvoinnin positiivista kierrettä, joka syntyy työntekijöiden hyvinvoinnista, asiakkaiden saamasta hyvästä palvelusta ja sitä kautta yritysten menestyksestä, Lindström sanoo.

Kaupan liitto, työ- ja elinkeinoministeriö, Työelämä 2020 -hanke, PAM ja Päivittäistavarakauppa ry haluavat omalta osaltaan osallistua työhön, jolla rakennetaan suomalaisesta työelämästä Euroopan parasta.

#ollaanihmisiksi #vänligtbemött

Kaupan liiton Ollaan ihmisiksi -taustaselvitys (tiivistelmä)

Lisätiedot:
Anna Lavikkala, työmarkkinajohtaja, Kaupan liitto, p. 0400 406 088
Margita Klemetti, hankejohtaja, työ- ja elinkeinoministeriön Työelämä 2020 -hanke, p. 029 504 7032
Jaana Ylitalo, edunvalvontajohtaja, Palvelualojen ammattiliitto PAM, p. 050 588 1170
Jaana Kurjenoja, pääekonomisti, Kaupan Liitto, p. 040 820 5378 (Kaupan liiton taustaselvitys)

Kaupan liiton, työ- ja elinkeinoministeriön, Työelämä 2020 -hankkeen, Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Päivittäistavarakauppa ry:n yhteistiedote

 
Tillbaka till toppen