Hoppa till innehåll
Media
Valtioneuvosto framsida

Hallitusohjelman seuranta
Hallituksen esityksillä pyritään vähentämään työelämän epävarmuutta ja uudistetaan metsätalouden kannustejärjestelmää

valtioneuvoston kanslia
Julkaisuajankohta 1.11.2022 13.00
Hallituksen esityksillä pyritään vähentämään työelämän epävarmuutta ja uudistetaan metsätalouden kannustejärjestelmää

Syys-lokakuussa hallitus antoi eduskunnalle esitykset työsuhteen määrittelyn selkeyttämiseksi ja uudeksi metsätalouden kannustejärjestelmäksi.

Työelämä on yhä monimuotoisempaa, ja työnteon kirjo on laajentunut. Aina ei ole selvää, tehdäänkö työtä työsuhteessa vai itsenäisessä asemassa yrittäjänä. Hallitus esitti lokakuussa työsopimuslakiin muutoksia, joiden tarkoituksena on antaa lain soveltajille apuvälineitä erityisesti työsuhteisen työn ja yrittäjänä tehtävän työn väliseen rajanvetoon. 

Osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien kannalta on tärkeä erottaa työsuhteessa tehtävä työ yrittäjänä tehtävästä työstä. Työntekijälle kuuluvat työsuhteessa muun muassa oikeus palkalliseen vuosilomaan, työaikasuojelu ja irtisanomissuoja. Esityksen tavoitteena on estää työsuhteen naamiointia muuksi kuin työsuhteeksi ja vähentää työelämän epävarmuutta. Muutos tulisi voimaan 1.7.2023.

Uudella metsätalouden kannustejärjestelmällä tuetaan yksityismetsien aktiivista ja oikea-aikaista hoitoa, luonnonhoitotoimia ja metsätieverkon ylläpitoa. Suurin muutos nykyiseen Kemera-järjestelmään verrattuna liittyisi suometsiin. Hallitus antoi eduskunnalle esityksen määräaikaista kannustejärjestelmää koskevaksi laiksi syyskuussa.

Kannustejärjestelmää koskevan lain voimaantulo edellyttää Euroopan komission hyväksyntää, ja siksi lain voimaantuloajankohdasta säädettäisiin myöhemmin valtioneuvoston asetuksella. Tavoitteena on, että laki tulee voimaan 1.1.2024 ja on voimassa vuoden 2029 loppuun. 

Tillbaka till toppen